Naimaluvat Kuortaneelta

Moikka!

En tiiä tulevan vuoden riparille ilmottautumisista mitään, joko se ilmottautumisaika on mennyt umpeen? No, mikäli ei, niin toivon että saisin tällä postauksella omasta riparistani rohkastua muitakin lähtemään Kuortaneelle! Ja kaikki, ketkä ootte nyt ilmottautuneet tolle riparille, niin voin kertoo, teitte täysin oikeen valinnan. Jos tän postauksen jälkeen on jotain kysyttävää, niin vastaan mielelläni tossa alhaalla kommenttiboksissa tai vaikka insta directissä! 

                 Mä ite mietin aika kauan, että uskallanko lähteä Kuortaneelle riparille kotipaikkakunnan sijaan. Eniten siinä mietitytti se, etten tuntenut sieltä oikestaan ketään, ihan vain pari tyyppiä oli ennestään tuttuja. Nyt mä oon tositosi tyytyväinen, että päätin lähteä, koska sain ihan huimasti uusia kavereita ja se oli ehkä paras asia koko leirissä! Kävin siis koris-yu-leirin, 2.6-13.6. Porukka leirillä oli tosi mukavaa ja kaikkien kaa tuli hyvin toimeen, koska joka ikinen meistä oli urheilijoita - samanlainen ajatusmaailma ja harrastukset ainakin siis yhdistivät meitä. Elinikäsiä kavereita, muistoja ja loputon ikävä takasin.

                   Ennen riparille menemistä mietin myös jopa ennakkoluulosena, että kuinka paljon luvassa olisi Jeesus-saarnoja, rukouksia ja virsiä. Ei sitä ollut ollenkaan liikaa, oikestaan ehkä vähemmän kun mitä kuvittelin. Leirin tarkotushan on siis opettaa nuorille asioita paitsi omasta uskonnosta, myös yleisesti elämästä. Itelläni uskonto ei oo kovin iso osa elämää, enkä siihen oo oikestaan koskaan sen tarkemmin perehtynyt, mutta riparilla opin paljon, ja kaikki asiat osattiin opettaa mielenkiintosella ja erilaisella tavalla, joka jäi hyvin mieleen - ei siis todellakaan mitään koulunpenkillä istumista. Toi yllä oleva kuva oli yks opetustehtävä, jossa piti ottaa kuva muistaakseni siitä, kun jotain luonnosta saatua palautettiin takaisin luontoon. Me päätettiin uhrata Hermanni, siunausta sinulle rakas ystäväni.

En vieläkää muista kuvassa olevan äijän nimeä, mutta se oli joku tositosi hyvä keihäänheittäjä ulkomailta. Käytiin koko porukalla kattoos kun ne heitti Teemu Wirkkalan kaa tarkkuuskisaa keihäällä. 

                    Jokanen päivä kului suunnilleen samalla kaavalla: aamujumis joskus vähän ysin jälkeen, kympiltä päivän eka treeni, sitten medis, hierontaa ja sessio(=oppitunti), toinen treeni, raamis, iltaohjelma joskus kasin jälkeen, ja illan päätteeksi vielä hartaus. Hartauden jälkeen kaikki menivät heti paikalla kiltisti nukkumaan ja olivat jo puoliunessa, kun isoset tulivat laulamaan iltalaulun huoneisiin hetki ennen hiljasuutta yhentoista aikaan. Kukaan ei koskaan tietenkään poistunut huoneestaan enää hiljaisuuden jälkeen, ja olimme muutenkin ihana enkelilauma :----). Paitsi mainitsemisen arvonen on tietty ainakin tää yks yö, jollon Evita vanno olevansa jäämättä kiinni, ja kärähti kaks kertaa samana yönä huoneesta poistumisesta. Ja niille, jotka eivät sarkasmia ymmärrä, ihan vain tiedoksi; me ei todellakaan oltu mikään enkelilauma.

                    Yks tosi iso plussa leirissä oli se, että harjottelu onnistu tosi hyvin hyvien valmentajien kanssa paljonpaljon paremmissa olosuhteissa, kun mitä normileirillä ois ollut mahollista. Meidän leiristä suurin osa oli kestävyysjuoksijoita, ja koska kisakausi oli alussa, jouduttiin tekemään aika paljon oman ohjelman mukaan, eikä päästy kovin moneen treeniin esim. pikajuoksijoiden tai hyppääjien kanssa.

                 Meidän ripariposselle kerty iso kasa inside-juttuja, joista suurimman osan joutuisin kuiteskin sensuroimaan pitääkseni tän blogin siistinä, heh. Vaikka leiri oli aika täynnä kaikenlaista draamaa, olivat ne silti parhaat 11 päivää mun kesässä! Yks leiriläinen lähti yhtenä iltana ambulanssilla sairaalaan, välillä riideltiin ihan kunnolla, vesiputket hajos vissiin aika pahastikin, muutamat raget saatiin myös teologeilta ja sääntöjen rikkominen meni kuulemma yli rajan. Drama, drama, oh drama. Jokanen hetki oli silti niiiin arvokas, ja jos voisin, menisin millon vaan takasin noihin päiviin. Parempia ja rennompia teologeja en ois voinut toivoa, ja iso kiitos myös upeille isosille, sekä pirullisille yövalvojille Bemarin takapenkillä, tekin olitte ihania.

                      Tärkeimpiä asioita, mitä opin tolla leirillä, olivat luultavasti suklaafonduen ja yllätyskakun tekeminen, katkarapujen syöminen, änärin pelaaminen, ja takaoven avaaminen niille, ketkä öisin tulivat kämppään parvekkeen tolppia pitkin yläkerrasta. Myös se, että frisbeegolf oli hyvä peitesyy kauppaan karkaamiselle, oli oppimisen arvonen asia. Opin myös sen, että kesä on asennekysymys, kun väkisin yritettiin tarjeta shortseissa ehkä 17 asteen lämpösessä Suomen kesässä. No ei, opin ihan oikeesti tärkeitä asioita ja hirveesti uutta, mitä tuun varmasti tarvitseen elämässä. Oon pienesti kateellinen niille, joilla toi kokemus on vielä edessä, muistakaa ottaa siitä ihan kaikki irti! 

                    Leiri päätty hyvin sujuneeseen konffikseen, ja aikasista herätyksistä huolimatta kaikki pysyivät pystyssä alttarilla. Viinin pystyi melkein juomaan neutraalilla ilmeellä, eikä kukaan vissiin tukehtunut öylättiin. Kotimatkalla itketti, huikeet 11 päivää takana, ja koska kaikki asuivat ihan eri puolilla Suomea, ei uusia kavereitakaan tulisi kovin usein näkemään. 

 KIITOLLINEN, SIUNATTU & ONNELLINEN

It's over now

Moikka!

Kisakesä 2015 on nyt viikonlopun maastoviestien jälkeen takana, huh. Vaikka en ehkä kehuisi tätä parhaaksi kaudekseni, niin kivaa mulla ainakin oli! Hirveästi uusia juttuja, kavereita, kokemuksia ja kisamatkoja. Muutama onnistuminenkin mahtui muuten aika aneemiseen kauteen, ja niihin oon tyytyväinen! Se täydellinen juoksu ja onnistuminen jäi tällä kaudella toteutumatta, mutta kyllähän näitä kesiä vielä tulee. Pettymyksiä tuli kyllä huomattavasti enemmän kuin onnistumisia, enkä täysin tyytyväinen oo oikestaan yhteenkään juoksuun tällä kaudella. Hirveästi enemmän ois ollut annettavaa ja jätettävää radalle, mutta kesä tuli ja meni ja siitä sisuuntuneena treenaamaan ens kauteen!
             Mä tässä ihan huvikseni laskin, että moneenko prosenttiin kisoista oon ollut tyytyväinen tällä kaudella. Yhteensä juoksuja oli 29 (+viestit), joista tyytyväinen olin vain 24%:iin. Semmosia juoksuja, joihin en ollut tyytyväinen ja jotka menivät omasta mielestä huonosti, tai jäi paljon parannettavaa, oli 45%, ja ihan ok juoksuja, joissa oli paljon hyvää ja huonoa, oli 31%. Ei ehkä ihan onnistuneen kauden prosentit, haha. Toki myönnän, että oon tosi kriittinen ja joskus ehkä liiankin raaka itelleni ton suhteen, mutta tossa nyt kuitenkin tulos siitä, mitä ite ajattelen tästä kaudesta.
           

Tämä kuva kuvaa täydellisesti mun fiilistä monen kisan jälkeen kesän aikana, heh.

Okei, äskesistä puheista huolimatta tää kausi on ollut ihan mahtava. SM-pronssi ja SM-hopea, piirinennätys, piirin- ja aluemestaruuksia, ekat SM-ottelut ja pari A-rajaa oikestaan vieraissa lajeissa. Yleisurheiluripari Kuortaneella, Jämsän kestävyysjuoksukarnevaalit, eka kisareissu ulkomaille ja lähes poikkeuksetta joka viikonloppu eri puolella Suomea kisaamassa! Jälleen kerran oon oppinut ihan hirveesti, mostly kantapään kautta, ja tästä on tosi hyvä jatkaa. Sain ihan törkeesti uusia kavereita, enkä voi tarpeeks ees kertoo miten kokemusrikas kesä mulla oli. Kiitoskiitoskiitos kaikille, jokaikiselle, joka autto tekeen tästä ihan omanlaisensa kisakauden, jota en varmasti tuu ikinä unohtaan! Kiitos!

TOP 3 SAAVUTUKSET:

1. SM-viestit. Kyllä, SM-viestien 4x300m ankkuriosuus onnistu itellä tosi hyvin. Se oli oikestaan sellanen juoksu, joka mun kaikista kesän kisasuorituksista ansaitsis Vuoden onnistuminen -tittelin. Juoksu kulki hyvin, ja ekaa kertaa alitin 40 sekunnin rajan videolta mitatulla ajalla 39,80!
2. SM-kisat - kaks mitalia suomenmestaruuskisoista on semmonen asia mihin todellakin oon tyytyväinen. 
3. Piiriottelun kulta, ja samalla Etelä-Pohjanmaan T15-sarjan piirinennätys nelkulla! Aika 58,15 paransi vissiin 20 vuotta vanhaa ennätystä yli puolella sekunnilla, joten tää on oli ehdottomasti yks kesän ykkösjutuista. Ärsyttävän lähellä oli kyllä 58 sekunnin alitus, mutta ens kaudella sitten. 

TOP 3 KOKEMUKSET:

1. Kisareissu Viroon ja Latviaan, oli ihan huippukivaa päästä mukaan. Hurjasti kaikkea uutta tuli koettua, ja voin vaan toivoo et pääsen vielä joskus uudestaankin.
2. SM-ottelut. Näitä taisin hehkuttaa edellisessä postauksessa jo ihan tarpeeksi, mutta silti, tykkäsin kisaamisen rentoudesta ja hyvästä kisahengestä Huittisten otteluissa. 
3. Jämsän kestävyyskarnevaalit! Nää on joka vuosi alkukesän kohokohta kisojen puolella, ja erityisesti nyt kun tutustuin hirveesti uusiin tyyppeihin, en malta oottaa ens vuoden leiriä.

Ihan vaan selkeyttääkseni, TOP 3 -hässäkät ei ollu järjestyksessä, koska niiden järjestykseen laittaminen ois ollu oikeesti mission impossible. 

Sen verran toi mun tekstin otsikko "It's over now" valehtelee, että ihan vielä ei kisakausi oo täysin ohi. Tää viikko on ollut vielä täyspainonen normi treeniviikko, ja viikonloppuna Kuortaneen maastofinaalissa starttaan kauden kaks viimestä starttia 10x1000m viestissä ja sprinttiviestissä Lotan kanssa. Kyllä alkaa jo aika väsy olla, ylimenokausi on todellakin tervetullut. Paitsi fyysisesti, myös psyykkisesti viikoittainen kisaaminen ja täysillä vetäminen alkaa väsyttää. Viikonlopun jälkeen pidän pari viikkoa täysin juoksutaukoa, hoidan liikunnan jollain muulla tavalla ja panostan erityisesti lihashuoltoon. Sitten vaan uuteen harjotuskauteen, ens kesänä räjähtää! 

KUNINGASLAJI

Hejsaan!

Mulla oli ihan törkeen kiva viikonloppu SM-otteluissa. Porukka tsemppasi toisiaan, suoritukset onnistu ihan hienosti, sää oli hyvä, ja kisat hyvin järjestetyt, sekä iltalenkin upeat maisemat oli mainitsemisen arvosia! Ja siis pakkohan se on myöntää - moniottelu on se yleisurheilun kuningaslaji.

Huikeet järvimaisemat Pirunvuoren huipulta!

Ihan ekaksi haluun kiittää kaikkia, jotka kannusti ja rohkas mua lähtemään ottelemaan. Ilman teitä olisin aika varmasti jänistänyt, heh. Iso kiitos myös teille, jotka epäilitte mun rohkeutta lähteä ja sarkastisesti naureskellen vastasitte mulle kun ilmotin lähteväni tonne - "I do it because I can, I can because I want to, and I want to because you said I couldn't." Okei, kyllä siinä oli vähän varaakin naureskella, kun korkeuden merkki laitettiin uusiksi edellisenä iltana tennareilla ja farkuilla ilman yhtäkään koehyppyä, telineet vaihdettiin kaks minuuttia ennen aitojen lähtöä toisin päin, ja keihäässä harjotusheitot ja askelmerkit jäivät oikestaan ottamatta... Vähän munkilla mentiin, mutta ainakin meininki ja fiilis oli rentoa! 

             Oon tosi tyytyväinen kisaan. Tavotteena oli saada paljon lisää kokemusta, kokeilla uusia lajeja ja näytää itelleni, ettei urheilu aina oo niin vakavaa - ja joka ikisen tavotteen sain saavutettua! Jokasessa lajissa jäi jonkin verran parantamista, jotka olisi muutamalla lisäyrityksellä saanut suht. helposti korjattua. Tosin harjottelullahan ne kaikki ois saanut parannettua, ja tähän tilanteeseen nähden voin todellaki olla tyytyväinen tuloksiin. Saavutin 16. sijan neljänkymmenen ottelijan joukosta 2158 pisteellä, joten no, ihan hyvin.
             Ottelu on uskomattoman raskas laji, jota ei tajua ennen kuin kokeilee. Enkä tarkota pelkästään fyysisesti - tottakai se tuntuu kropassa, kun pysyy liikkeessä jopa sen 5h päivän aikana, ehkä ylikin, ja tekee koko ajan maksimisuorituksia. Se on myös päälle tosi raskasta, koko päivä pitäis jaksaa keskittyä ja aina jokasen suorituksen jälkeen pystyä nollaamaan aivot ihan täysin. Aikataulu on tiukka ja muuttuu herkästi, joten hereillä on todellakin oltava koko ajan (mä en ehkä oo siitä ihan paras esimerkki, nimim. Melkein myöhästyin keihäästä). Ite olin koko loppuillan ihan tillintallin sekasin, hah. Väsy meni vähän överiksi, vaikka tiukasta aikataulusta huolimatta pystyin järjestää itelleni aikaa pareille päikkäreille kisapäivän aikana.
           

Lauantai-iltana vallotettiin Pirunvuori, oli muuten mahtavat lenkkireitit! Tahtoisin vain takaisin.

Tää saattaa kuulostaa mun suusta enemmän tai vähemmän ironiselta, mutta ei se urheilu oikeesti niin vakavaa oo. Huomasin tossa otellessa, että urheilusta ja kisaamisesta on helpompi nauttia kun sitä ei ota liian tosissaan. Tottakai tavotteita saa, ja pitääkin olla, mutta raja kaikella.
             Mä oon 15-vuotias, ja ihan oikeesti, mun menestys tän ikäsenä ei vaikuta millään tavalla ratkasevasti mun tulevaan uraan aikuisurheilijana. Onhan se tietty huippua, jos pärjää jo tän ikäsenä, mutta miks sellasesta pitäis alkaa stressiin. Oon huomannut, että nykyään tosi nuoret alottaa jo ihan liian aikasin totisen ja sellasen oikeesti tavotteellisen harjottelun, eikä se mun mielestä oo ollenkaan hyvä juttu. Junnuvuosista pitää pystyy nauttimaan. Saa vielä kisata missä vaan, millon vaan, ihan vaan siks että huvittaa. Liian monet lapset ja nuoret urheilee pelkän menestymisen vuoks. Menestyminen on kivaa ja häviäminen paskaa, tiedän sen. Menestymisestä pitää tykätä, sitä pitää tavotella ja sen eteen pitää olla valmis tekemään töitä. Mut enemmän kun menestymisestä, pitää tykätä työstä mitä sen eteen tekee. Jos sä tarpeeks rakastat sitä mitä sä teet, sä tuut menestymään.                     Mitä vanhemmaks tulee, sitä tavotteellisemmaks harjottelu ja kisaaminen menee, ja niin sen pitääkin. Urheilun pitää olla sopivasti tavotteellista, urheilijalle sopivaa.
            Joskus multa kysytään, että onko mun urheilu jo ihan totista. Vihaan tota kysymystä, koska urheilu ei missään nimessä saa olla totista. Sen pitää olla kivaa ja sitä pitää tehä mielellään. Ja jos näin on, se ei oo totista. Totinen on ankee sana.
            Olishan se siistiä saada itelleki se kasin Kalevankisa-raja ja päästä maaotteluun ja vaikka EM-kisoihin. Mutta vielä tän ikäsenä ei tarvi. Ei tarvi stressata kisarajoista, ruokailuista, sun muusta sellasesta, vaan voi kisata millon vaan, missä lajissa vaan, ihan pelkästään siks että se on kivaa. Niiden isojen juttujen aika tulee kyllä vielä, kun vaan tykkäät siitä mitä teet, ja teet täysillä.
____________________________________________________________________

Tää postaus nyt vähän venähti, mutta loppuun haluun vielä mainostaa että ihan uudet, käyttämättömät Niken pikajuoksupiikkarit ois myynnissä! Malli on Zoom Rival S 7, kokoo 39. Tilasin netistä nää, ja ne oli mulle itelleni pienet. Ihan täysin käyttämättömät siis lähtis 70 eurolla, mukana myös uudet piikit! Ottakaa vaikka facebookissa tai instagramissa yhteyttä jos kiinnostaa :)

Minä + SM-ottelut??

Moikkamoi!

Joo, huomenna aamupäivästä lähtö SM-moniotteluihin Huittisiin. Monien ilmeet on ollut näkemisen arvosia, kun oon kertonut lähteväni ottelemaan ja mielenkiintosia kommentteja oon saanut varsinkin keihäänheitosta! Pakko myöntää, tää on ihan hullua. 

              En edes oikestaan muista, mistä mä sain idean lähtee otteleen. Aluksi se oli pelkkää läppää, en todellakaan kuvitellut lähteväni ottelemaan, ainakaan SM-kisoihin. Sit pikkuhiljaa aloin miettimään että no, miksipä ei. Haluan ihan mielenkiinnosta käydä koittaas, miten kenttälajit ja aitajuoksu sujuu kasin lisäksi. Vielä tän ikäsenä pystyy vaan yhtäkkiä päättää lähtevänsä oikestaan täysin vieraan lajin kisoihin - pari vuotta niin se on jo käytännössä mahdotonta esimerkiksi ihan pelkästään tulosrajojen takia. Urheilu on alkanut muuttua totisemmaksi ja oikeasti tosi tavotteelliseksi, enkä väitä et se olis huono asia, mutta ajattelin välillä lähteä kisaamaan jotain ei-niin-tosissaan. Mitään lajia tosta 5-ottelusta en oo kokeillut ainakaan kahteen vuoteen kasia lukuunottamatta, joten paineita ei ole. Lähen sinne siis ihan rennoin mielin, pitämään hauskaa ja kokeileen uutta - mutta silti tekemään kaiken ihan täysillä. 

              Kaikki lajit vedetään pikajuoksu- tai keskimatkapiikkareilla, "lajipiikarit on yliarvostettui". Oishan ne kantapiikit ihan kivat jos vaikka sataa, mutta toivotaan nyt että sää ois mun puolella tässä asiassa. 

              Takana on neljä lajitreeniä ja eessä viis lajia, mielenkiinnolla ootan mitä tästä tulee! Aidat sujuu ihan hyvin, (innostuin aidoista niin, että voisin ens kaudella koittaa vaikka pitkiä aitoja hihi), pituutta en oo paljoa koittanut mitä nyt askelmerkin tiedän, keihäs ei suju ollenkaan ja korkeus menee myös ihan fine. Kasi on onneks yks omista päämatkoista, niin on edes yks tuttu juttu kisapäivänä! Näillä valmistautumisilla siis suomenmestaruuskisoihin. Kuulostaa hullulta, ehkä se onkin, mutta lisää kokemuksia ja kivaa kisaamista lähen sinne hakemaan. Mitään tulos- tai sijotustavotteita ei ole, mutta täysillä mennään tekemään ja kentälle jätetään kaikki mitä irti lähtee!

TB 2012