Joulukuulumisia

Moikka pitkästä aikaa!

Joulun kiire ja stressi alkaa olla takana päin, aivan kuin ikävä kyllä joulukin. Toivottavasti teillä on ollut mukavaa aikaa perheenne ja ystävienne kanssa, ja olette syöneet mahanne ähkytäyteen! Mä oon ainakin ehtinyt hyvin rentoutua ja rauhottua joulun viettoon perheen ja ystävien kanssa, ja mulle se onkin se joulun pääasia. Koko ajan vanhetessa ja kasvaessa joulun merkitys muuttuu - enää ei ookkaan pääasia saada pukilta jokainen lelu mitä on toivonut, vaan tärkeintä on ympärillä olevat ihmiset. On myös ihanaa saada antaa toisille isoja ja pieniä lahjoja, eikä niiden vastaanottaminenkaan kurjaa ole, hahaa. Melkeimpä parasta lomassahan on urheilijalle se, että treenejä ehtii tehdä helposti kaksi kertaa päivässä, eikä niitä tarvitse sen kummemmin aikatauluttaa ja suunnitella koulun ja muiden menojen mukaan.

             Meillä alkoi loma vasta 22.12, ja sen kaksi ensimmäistä päivää vietin Juuson kanssa. Koska koulua oli vielä niinkin myöhään, että aatonaatto oli vasta ensimmäinen lomapäivä, kaikki stressi, valmistelu ja hommat jäivät viime tippaan. 23. päivä kului shoppaillessa ja ajellessa ympäriinsä joululahjoja toimitellessa. Nukkumaan pääsin tuolloin vasta kolmelta yöllä, sillä paketointi ja yhden lahjan tekeminen loppuun veivät niin paljon aikaa, enkä tapani mukaan tietenkään ollut aloittanut ajoissa niiden hoitamista. 

             Jouluaattona nukuin aika pitkään, ja katselimme veljen kanssa telkkarista perinteisesti Joulupukin kuumalinjaa ja Lumiukkoa. Iltapäivällä kummini, serkkuni ja paappani tulivat meille syömään jouluruokaa - pöydästä löytyi hirveästi kaikenlaista, mutta omat evääni koostuivat lohesta, perunasta ja punajuurisalaatista. Hah, jouluruoka ei koskaan ole ollut lempparia. Nyt vielä kun kolmatta päivää syödään tuota samaa ruokaa, joka päivä eri sukulaisilla, alkaa lohi tulla kohta korvista ulos. Kävimme ruuan jälkeen hautausmaalla ja kirkkopihan hartauksessa, missä vastaan tuli paljon tuttuja ja sain hirveästi jouluhaleja! Kotona teimme kaikenlaista - pelailimme, juttelimme ja joimme glögiä. Kello oli seitsemän, kun iso, pitkäpartainen ja punaisiin pukeutunut mies koputti oveen ja jakoi lahjat kaikille. Tätini ja isovanhempani liittyivät myös joukkoon, ja kun niin paljon ihmisiä sai lahjat samaan aikaan samasa paikassa, oli pakettien määrä valtava! 

               Itse ostin veljelleni T-paidan ja Vansin pipon, ja vanhemmilleni kirjoitin kirjan kaikesta, mitä olen heidän kanssaan pienenä tehnyt, ja millä tavalla nuo kaikki pienet asiat ovat vaikuttaneet muhun. Aattoiltana äiti tuli itkien halaamaan minua, ja säikähdinkin jo, että mitä oli tapahtunut. Hymyillen äiti vastasi lukeneensa mun kirjan. Isälläkin taisivat silmät kiiltää sitä lukiessaan, joten voin ainakin olla tyytyväinen teokseen, jonka viimeiset sanat raapustin puoliunessa kolmelta yöllä. 

                Loppuun haluan vielä hehkuttaa, että varasimme eilen matkan Tenerifalle! Lähdemme perheen kanssa Playa de las americasiin lomailemaan ja harjoittelemaan mun synttäripäivänä maaliskuun puolessa välissä, can´t wait!  

Kun joulun kiireet ovat nyt ohi, ja lomaa vielä reippaasti jäljellä, uskon postauksia tulevan seuraavina parina viikkoina suhteellisen tiuhaan tahtiin. Kesken harjoituskauden on vaikea löytää kirjottamisen arvoisia asioita urheilusta (kukaan ei jaksa lukea, enkä minä jaksa kirjoittaa pelkistä tavallisista treeneistä), mutta ehkä saan aikaiseksi taas pienen aikahypyn johonkin huippuhetkeen (edellisen TB:n löydät tästä), lempparitreenipostauksen, jotain mielipide- ja asiatekstiä tai muuta kivaa. Ensi viikolla alkuviikosta mulla on teille jotain mydayn tyylistä touhua ehkäpä videon muodossa, koska sillon tapahtuu jotain tosi hassua ja mukavaa!

Hello, it's me

Moikka!

Oon jo jonkin aikaa kirjotellut tätä blogia - jo kahden ja puolen vuoden verran, jos en ylikin. Varsinkin ne teistä, jotka ootte kauemmin tätä seurannut, ootte saanut lukea monia monia ajatuksia, kokemuksia ja saavutuksia mun urheilusta. Koskaan en oo sen enempää itestäni kertonut, ootte toki varmasti musta jonkinlaisen kuvan saanut aiempien tekstieni perusteella, mutta tänään ajattelin olevan korkea aika kertoo teille tarkemmin kuka mä oon kentän ulkopuolella! Pienen alkuselittelyn jälkeen kerron teille musta 25 enemmän tai vähemmän tärkeetä faktaa, ja yritän kertoa sellasia asioita, joita monet teistä ei ehkä vielä tiedä.

             Nimi Veera Perälä, ikä 15 vuotta, asuinpaikka Nurmo. Enää muutama kuukausi, niin on maaliskuu ja 16 ikävuotta menee rikki! Asun mun äidin, iskän ja -02 -syntyneen pikkuveljen kanssa Nurmossa Seinäjoella, omakotitalossa keskellä ei mitään. Muutettiin tähän mun ollessa kaksvuotias, joten muistikuvaa edellisestä asuinpaikasta Hyllykalliolla ei oikestaan ole.

              Käyn Nurmon yläasteen viimestä luokkaa ja peruskoulu alkaa jo muutamassa kuukaudessa olemaan finaalissa. Viimeset kolme vuotta on vierähtänyt ihan sikanopeesti, en voi käsittää että kohta lukio kutsuu muakin. Keskiarvo mulla on aina ollut vähän ysipuolen molemmin puolin ja kunnialla oon koittanut koulun suorittaa - vaikka ehkä vähän laiskasti. Koululle en uhraa vapaa-aikaani ollenkaan liikaa, eikä pahitteeksi oiskaan pieni lisäpanostus. Haaveissa on jo pitkään ollut lähteä ysin jälkeen Kuortaneelle urheilulukioon, mutta juttu on vielä täysin harkinnassa. Katotaan mihin mä päädyn, ehkä Jyväskylän liikuntatieteelliseen yliopistoon tai sossurahoilla syöpötteleväksi spurguksi Lakeudenpuistoon.

1. Koko nimi on oikeasti Veera Tiia Maaria (kyllä, kaks A:ta), mutta jätän usein keskimmäisen nimen pois jos joku kysyy - monissa someissakin oon veeeramaaria, ilman keskimmäsitä nimeä
2. Lemmikit ja eläimet ovat mulle aika tärkeitä, ja kotona meillä asuu fieldspanieli ja kaksi kania.
3. Pikkuveli on siis -02-syntynyt, ei harrasta yleisurheilua, vaikka tosi lahjakas keihäänheittäjä olisikin! Ajaa motocrossia, jossa ei kuitenkaan kilpaile ja käy sillon tällön Airsoftaamassa. 
4. Poikaystävä on huippuottelija Juuso Toivonen Ähtäristä, yhtesiä kuukausia on vietetty pian neljä. 
   
   
   
5. Kirjoittaminen on tosi lähellä sydäntä, ja multa löytyykin moni novelleja, joita oon kirjottanut ihan vaan ajankuluks ja koska se on kivaa.
6. Harrastuksia mulla ei yleisurheilun lisäksi ole, jos kirjottamista ja bloggaamista ei lasketa.
7. Voimistelutaustaa mulla on monen vuoden edestä, ihan vauvana oon jo käynyt jumpassa äidin kanssa ja kaikenlaista voimistelua on sen jälkeen tullut kokeiltua. Joukkuevoimistelun lopetin muutama vuosi sitten.
8. Teatteri ja näytteleminen on aina kiinnostanut mua. Vuoden verran harrastinkin teatteria, mutta aika loppui kesken ja nyt harmittaa kun lopetin. Joskus vielä te löydätte mut näyttämöltä.
9. Lajitaidot ovat lähes kaikessa muussa kuin juoksussa aika paskat. Varsinkaan pallopelit ei vaan oo mun juttu, en vaan osaa. Yleisurheilulajit onnistuu kyllä heittolajeja lukuunottamatta ihan hyvin.
10. Matkustelu on ihan lempparia, ja jos en urheilisi niin lähtisin varmasti vaihtoon lukiossa! Haaveena on joskus kiertää maapallo.
    
11. Kielitaito on ihan riittävä, puhun hyvin englantia ja ehkä ruotsiakin. Opiskelen myös venäjää, ja joskus ois näiden lisäksi kiva osata puhua saksaa ja espanjaakin.
12. Ruotsi. Ah, mikä maa. Siellä haluaisin joskus asua ainakin jonkin aikaa, ruohohan on vihreämpää aidan toisella puolella, right? Kesällä lähdetään Reetan kanssa Uppsalaan kielikurssille kaheksi viikoksi!
13. Ysin jälkeen toivon pääseväni Kuortaneen urheilulukioon, jossa harkitsen kaksoistutkintoa.
14. Keskiarvo mulla oli tämän jakson todistuksessa 9,9, ainoa ysi tuli valinnaisesta äikästä.
15. Adidas on rakas, niin rakas. 
16. Kengät. Myönnän olevani kenkäholisti, mutta ei, en tarvitse apua (paitsi rahalahjoituksia otan mielelläni vastaan). Tällä hetkellä kaapista löytyy 13 Niken ja Adidaksen kengät, joihin en ole edes laskenut lenkkareita. Niiden lisäksi neljä paria Converseja, Vansit ja Palladiumit. Näitä ei ole ikinä tarpeeksi, eikä ainakaan liikaa.
    
17. Raha mulla kuluu juurikin kenkiin ja ruokaan, sekä matkusteluun. Vaatteita ostan aika vähän, mutta aika suuret summat oon silti vaihtanut elämäni aikana urheiluvaatteisiin.
18. Vaatteisiin jaksan hyvin harvoin panostaa. Yleensä mut näkee farkuissa ja collegepaidassa, mutta kyllä mä joskus mietin tarkemmin mitä puen.
19. Poikien jutut, eli auto- ja traktorileikit, sekä mutalätäköt ja sotaleikit olivat mulle pienenä paljon mielenkiintosempia kuin vaikka barbit. Mun parhaat kaverit oli poikia, ja olinkin usein ainoa tyttö koulun futiskentällä. Ja no, en mä vieläkään mikään girlygirl ole. 
    
20. Silmälasit mulla on, vaikka niitä tosi harvoin käytänkin, eikä kovin moni mua oo ne päässä nähnytkään.
21. Epätäsmällisyys on osuva sana kun puhutaan musta - jos en oo myöhässä, niin oon paikalla ihan viimesellä minuutilla. 
22. Ruokavaliossa on pirusti parannettavaa. Oon aivan liian nirso.
23. Omenoihin oon koukussa, niitä syön ihan liikaa.
24. Mikko Kuivinen, huippukoutsini. Valmentaja, jonka härnääminen on sallittua, mutta omalla vastuulla. Ollaan aika omalaatuinen parivaljakko.
25. Herääminen ja aamulenkit ovat päivän haastavin osuus. En myöskään osaa nukkua päikkäreitä.
    

Pikku breikki

Moikka taas pitkästä aikaa!

Tekstiä tänne oon saanut julkastua harvemmin kuin harvoin, ja nyt päätinkin tulla kertomaan teille vähän kuulumisia mun kuluvalta harjotuskaudelta. 

             Mitään sen suurempia ihmeitä eikä pettymyksiä oo tullut vastaan, ja treenit lähtivätkin syksyllä mahtavasti käyntiin! Nyt oon kuitekin joutunut viime viikon keskiviikosta asti taukoilemaan flunssan takia, ja pikkuhiljaa vasta nyt viikonloppuna päässyt ottamaan ekoja juoksuaskelia puoleentoista viikkoon. Toi flunssa iski kyllä tosi yllättävästi ja äkkiä - keskiviikkona tein vielä ihan normaalisti treenin, ja kymmenen minuuttia harkkojen jälkeen oli ihan kamalan kipeä olo. Kotona sitten oli jo kuume noussut, ja korkeimmillaan se oli reilu 39 astetta. Perjantaina illasta lämpöä ei enää kovin paljoa tullut, joten kuvittelin olevani jo tarpeeksi kunnossa lähteäkseni Ähtäriin viikonlopuksi, mutta sitten taas illalla tunsin kuumeen nousevan. Varsinkin kurkku oli ihan järjettömän kipeä, ja maanantaina jäinkin kotiin koulusta, koska puhuminen oli aamulla lähes mahdotonta, eikä kuumeetonta päivää ollut vielä vietetty. 

            Ehkä pari viikkoa takaperin kävin mittaamassa hemoglobiinin koulun terkkarilla, ja se oli todella matala kestävyysjuoksijalle - 107. En oo oikestaan koskaan syönyt punasta lihaa, eikä mun ruokavalio oo muutenkaan kovin esimerkillinen ollut. Paransin syömisiäni paljon monipuolisemmaksi ja söin enemmän, sekä lisäsin siihen vielä rautatabletit ja menikin vain reilu viikko, niin hemoglobiini oli noussut jo 120!  Vieläkin se oli aika alhainen, mutta kovasti sitä yritän nyt nostaa. 

             Toi tauko ei varmasti huonoa tehnyt myöskään mun vasemmalle penikalle, joka on kiukkuillut jo jonkin aikaa. Tiistaina pääsen fyssarille tarkistamaan polvien, lonkan ja jalkaterän linjat ja selvittämään mikä mun penikkaa vaivaa. 

             Kuulostipas nyt kauhean vaikealta ja huonolta treenikaudelta, mutta kyllä tää oikeesti ihan hyvin menee. Hirmuisesti on töitä tehty ja tullaan vielä tekemään sen eteen, että ens kesänä pääsee näyttämään kaiken sen, mitä viime kesänä jäi vielä varastoon! Kaikki tai ei mitään, right?

             Ihan hassua, että on ollut täysin vapaita iltoja ilman treenejä. Oon oikeesti ehtinyt näkemään paljon kavereita ja tekemään kaikkea sellasta, mitä usein treenien takia ei ehdi. Silti, ai että mä tykkään kun saa taas treenata. Must tuntuu että mä kuulun radalle, harjotushalleihin ja lenkkipoluille enemmän kun mihinkää muualle, mutta välillä on ihan kiva kokeilla muutakin elämää haha. Nyt uudella uholla treenaamaan!

             Mun sielu ja ruumis tahtoo radalle ihan liikaa, eikä asiaa paranna se, että joudun skippaamaan tän päivän kisan Kuortaneella. Eliittifinaali, viimenen kasin kisa 15-sarjassa. Ilman tätä sairastelua ois ollut kiva nähdä kuinka kovaa sitä tässä vaiheessa kautta pääsee. Tässä kunnossa tuo kisa ei olisi millään tavalla järkevä, mutta taidan silti ilmestyä paikalle kannustamaan ja katselemaan. Jos ja kun siellä tuttuja on, niin tulkaahan moikkailemaan! Kiva nähdä pitkästä aikaa porukkaa, jota yleensä näkee vaan kesän kisoissa. Halusin lisätä teistä pari kuvaa, koska ootta huipputärkeitä ja teitä on kova ikävä, onneksi tänää taas nähdään! 

Citius, Altius, Fortius

Moikka!

Otsikko "Citius, Altius, Fortius" on olympialiikkeen motto, ja suomennettuna "nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin". Se on mun tavote. ANMJ-leirin luennolla tulin kuulleeksi tälläsestä lite bättre -ajattelusta, ja se onkin ihan täydellinen ajattelutapa urheilijalle maalien tavottelemisessa ja saavuttamisessa. Eli aina täysillä, aina niin hyvin kuin pystyy. Aina vähän paremmin kuin pystyy.
                 Viime postauksessa hypättiin ajassa taaksepäin, tänään katotaan vähän 'tulevaisuuteen', eli siihen, mitä haluan joskus olla ja miksi haluan tulla. Olin tossa viikko vai kaks sitten alueellisella nuorten maajoukkueleirillä Kuortaneella, ja yhtenä aamuna meille pidettiin luento tavotteista ja niiden tärkeydestä. Mä oon aina ollut huono ja vähän pelokas sanomaan mun tavotteita ääneen, valmentajankin kanssa kun kirjotettiin ne harjotuskauden alussa paperille, jännitti kirjottaa ens kesän tavoteajat siihen. Tänäänkään en taida teille tavoteaikoja kertoa, mutta tilastothan kertoo hyvin vähän siitä, millanen taso oikeesti on. Kisa kerrallaan ja aina yritetään voittaa!
                 Mun päätavote koko urheilijanuralla on menestyä aikusena ainakin Euroopan tasolla. Hui, kuulostaa isolta ja kovalta työltä, mutta se on asia, jota tavottelen harjotellessani. Mitään suurempia tulostavotteita en oo vielä miettinyt kuin vasta ensi kesää varten, mutta oishan se tietty ihan mahtavaa rikkoa jotain suomenennätyksiä ja kenttäennätyksiä! Myös varmaan jokainen urheilija haaveilee pääsevänsä joskus olympialaisiin - se on enemmänkin haave kuin tavoite, ainakin mulle. MM-kisoihin pääsy joskus on realistisempaa, mutta eihän sitä tiedä mitä tässä vielä tapahtuu. Mun mielestä tavotteet on satatuhatta kertaa motivoivampia, kun ne on oikeasti realistisia ja uskoo siihen, että ne pystyy saavuttaa. Sopivasti hulluutta pitää myös löytyä vastauksesta, jonka urheilija antaa hänen tavoitteitaan kysyttäessä, haha. Realismi-hulluus -suhde täytyy siis olla kunnossa, ja tahtoa tarvitaan aivan pirusti, niin oikestaan mikä vaan on mahollista. Mä oon ite aina sanonut, että kaikki on mahollista kun vaan haluaa tarpeeks, eikä kukaan tota väitettä oo vielä pystynyt toisin todistamaan.
                  Okei, nuo äsköset luettelemani jutut oli vähän suurpiirteisiä. Niiden toteuttaminen on myös vielä niin kaukana tulevaisuudessa, joten ehkä pystyn teille tarkemmin kertomaan näistä lähempien vuosien maaleista. Suurimpia sopivasti hulluja ja realistisia tavotteita ovat varmaankin junnujen EM-kisat, Kalevankisat, EYOF ja SM-mitalit. Kuinka huippua oliskaan päästä vaikka just EM-kisoihin! Tällä hetkellä se ei vaikuta ihan mahdottomalta, mutta aivan törkeesti pitää treenata jos sinne haluaa. Tän ikäsenä kuitenkaan en vielä pidä tollasia arvokisoja ja muita niin tärkeenä kuin omia SM-kisoja, joten päätavotteet on siellä. Niin kovaa treenaan, kun kropasta lähtee ja kannattaa tehdä, ja ens kesänä katotaan, mihin se riittää! Tulostavotteitakin oon jo asettanut kaikille matkoille 100m-1500m kesää varten, mutta hihii niitä en teille paljasta. Sen voin sanoa että töitä täytyy tehdä, ja luotto harjotusohjelmaan, valmentajaan ja itseeni on kova. Ehkä mä ens kesän jälkeen voin tyytyväisenä sanoa itelleni "Mä tein sen", mikä jäi kaudella 2015 sanomatta.
                  Sen lisäksi, että haluan itse menestyä urheilijana, haluan olla inspiroimassa muita menestymään. Haluan olla hyvä esimerkki ja esikuva muille. Se on melkeimpä ihan yhtä tärkeä tavote kuin nuo aiemmat luettelemani, koska haluan, että mut tunnetaan fiksuna ja esimerkillisenä urheilijana. Hah, siinäkin täytyy töitä tehdä, jotta edes joku reppana uskois mua x) Urheilun ja liikunnan kanssa oon mennyt jo naimisiin, joten niiden kanssa tuun varmasti koko loppuelämäni jollain tavalla viettämään.

                   Oon valmis tekemään ihan mitä vaan mun tavotteet vaatii.

 Team Mummolipokkaat ilmeistä huolimatta pettyneitä, kun tavote jäi SM-kisoissa saavuttamatta

Tässäkin kisassa tais jäädä tavote saavuttamatta, mutta sitä suuremmalla uholla ens kauteen!

Kiitos & pahottelut Bloggerin puolesta, se pilas mun kuvat ihan pikselimössöks.

Once upon a time

Moikkaa!

Näin kisakauden ulkopuolella on kiva miettiä semmosia "huippuhetkiä" ja kisoja, joissa on onnistunut. Hirmuinen ikävä radalle, eikä harjotuskautta oo ollut kun vasta reilu pari viikkoa!
               Tänään hypätään ajassa taaksepäin vuoteen 2012, kun pikkunen Veera tajus, että juoksu on se juttu. Vattenfall -finaali Seinäjoella oli kisa, jossa oikeasti tajusin ekaa kertaa mulla olevan mahollisuuksia pärjätä ihan Suomenkin tasolla. Sillon toi kyseinen kisa oli ehdottomasti kauden kohokohta, eikä sen isompia kisoja ainakaan mulla edes ollut. Suurimpia saavutuksia ja onnistumisia olivat tohon asti olleet piirinmestaruusmitalit ja satunnaiset kirivoitot eri matkoilla. Arvostus Vattenfalliin oli siis tosi korkeella - sellasen voittamisesta ei uskaltanut edes haaveilla. 

                 Voi että, olin niin junnu. Jostain ihmeen syystä olin laittanut jalkaani polveen asti ulottuvat sukat (vad faaaan :DDDD), jotka valahtivat juoksun aikana alas ruttuun. Kynnet olin tietenkin lakannut seuran väreihin, ja poskissa oli tavan mukaan iso suttuinen SSU:n logo. Olin hassu.

                 Tota isoa, huikeaa kotikisaa oli odotettu kauan ja kovasti. Edellisenä iltana tehtiin koko joukkueen kanssa yhteinen valmistava treeni, ja fiilis oli ihan katossa. Saavuttiin kisapaikalle jo aikaisin, sillä äitini piti olla toimitsijana. Oma, tuttu treenikenttä oli yhdessä yössä muuttunut tosi ison ja virallisen näköiseksi, enkä malttanut odottaa juoksua.

                Tuona päivänä tein ehkä elämäni ensimmäisen "aamu"lenkin, kun kävin hissuttelemassa puistossa muutamaa tuntia ennen juoksua. Hyvä fiilis vain kasvoi koko ajan. Itse lämmittelyistä en muista juuri mitään, mutta tuskin ne kummoiset mulla vielä ton ikäsenä oli.

           

Muistan ton juoksun niin täydellisesti. Olin 12-vuotias 13-vuotiaiden sarjassa, joten lähdin kisaan tosi rennoin fiiliksin, ilman mitään odotuksia. Halusin vain juosta, ja tavoitteena oli pysyä isojen peesissä niin kauan kun mahdollista. En tosiaan ollut ikinä kuvitellut olevani sen tasoinen, että voisin ihan oikeasti pärjätä, joten paineista ei ollut tietoakaan. Mua vähäsen ärsyttää, etten osaa kuvailla sitä fiilistä ennen juoksua. Se oli sellasta niin rentoa, ihan oikeesti ulkopuolisen silmistä saattoi näyttää siltä, että lähtisin ihan läpällä juoksemaan. Mä olin tosi innoissani, odotin juoksua ihan järjettömästi, enkä jännittänyt oikeastaan ollenkaan. Silloin en vielä tiennyt, että aina tollasella fiiliksellä mikä vaan on mahdollista - kun juoksee siks, että juoksu on kivaa, eikä siks, että menestyminen on kivaa.

                  Kun pistooli pamahti, lähdin tosi täysiä ja terävästi juoksemaan kärkeen. Noin 50 metrin spurtin jälkeen päästin porukkaa mun edelle, ja lähdin peesaamaan ehkä kahta tai kolmea tyttöä. Eka kierros meni ihan kivasti, mitään suurempaa ei tapahtunut, mutta vauhti tuntui musta tosi hiljaselta. Olin niin tyytyväinen, onnellinen ja ihmeissäni, koska pysyin vieläkin ihan heidän takanaan, eikä tuntunut edes kovin raskaalta. Silloin päätin, että whatever happens, tää kisa oli onnistuminen. Uskoin ja pelkäsin sitä, että muut lähtisivät pian hirveälle kirikierrokselle ja kuolisin siinä vaiheessa. Peesasin vähän jännittyneenä toiseksi viimeseen kaarteeseen asti, missä aloin jo ihmettelemään, missä kiihtyvä kirivauhti oli. Tuntui, ettei kukaan lähtenyt kiristämään ja mietin, uskaltaisinko ite lähteä. Siirryin kakkosradalle jossain takasuoran puolessavälissä, ja lähdin 250m loppukiriin. Kun siihen asti juoksua vetäneen kanssa joutui kaarteessa jonkin verran taistelemaan päästäkseen ohi, kiihtyivät askeleet ihan pikajuoksuksi. Flow-tila ja kotiyleisön huikee kannustus tuntuivat ihan mahtavalta, eikä jaloissa painanut ollenkaan. Pääsin ohi, ja viimeset 120 metriä olivat ehkä mun urheilijanurani huikeimmat, juoksin ihan vaan itseni kanssa ja kaikki kannustivat. Muistan sen tunteen tosi hyvin - mä vaan juoksin, niin kovaa kun ikinä pääsin, ja tuntu että jokasella askeleella sain vain lisää voimia. Se oli jotain niin mahtavaa. 

                   Ja aivan kuin kuvista näkyy, mun loppusuora oli yhtäaikaa itkua ja naurua, kyyneleet valu mun silmistä koska se oli niin wow. Yllätin itseni ihan täysin, en ois koskaan voinut uskoa tollasta. Maalissa tuuletin itkien ja katoin kelloa - koko kesän tavoteltu 3.20 alitus meni vihdoin rikki. Olin juossut 3.20 jo kolme tai neljä kertaa kesän aikana, mutta viimeiset kymmenykset tolta sekuntiluvulta ei meinanneet lähteä pois millään. Nyt kuitenkin kenttäkellossa lukemat 3.14,60 ja Vattenfall -finaalin voitto. Veera 12v ei ois voinut olla onnellisempi.

En kovin kauniina tässä, mutta ainakin aito itku-nauru-tuuletus -ilme hahaa

                 Noihin aikoihin olin vielä oikeastaan varma, että musta tulee isona pikajuoksija tai pituushyppääjä. Kestävyysmatkoja olin ajatellut juoksevani vaan sivulajina, mutta ton kisan jälkeen kaikki muuttu. Tajusin, että tästä vois oikeesti tulla jotain isompaakin. Tajusin, että nautin juoksemisesta paljon enemmän kun mistään muusta lajista, juokseminen on se mun juttu. Pituushyppy jäi tuon kisan jälkeen vähän juoksemisen varjoon, eikä sitä enää niin aktiivisesti tullut hypittyä. Vähän kaduttaa, että se jäi niin aikasessa vaiheessa sivummalle, mutta sille nyt ei enää mitään voi. 

                      Mä haluan ton Vattenfall-päivän takasin, haluun kokee ton juoksun uudestaan. Koska äh, sitä ei pysty selittää miten mahtava se fiilis oli. Ja vaikka aloin ton kisan jälkeen uskoa itteeni tuplasti enemmän, en ois uskonut, mitä ens vuoden sama kisa tuo tullessaan - siitä postausta joskus myöhemmin! 

"Sillon asennetta oli enemmän ku taitoo, mut tärkeintä et kaikki mitä tehtiin oli aitoo" Cheek - Alpha omega

Oma rakas Highroller

Moikka!

Vihdoin sain tän postauksen kasaan, jes! Mulle muutti viime viikolla uus treenikaveri, johon todellakin tykästyin kovasti. Teen yhteistyötä Highroller-nimisen yrityksen kanssa, joka myy juurikin tämmösiä tuotteita, joista teille tässä postauksessa kerron. Yritän olla hehkuttamatta liikaa, mutta tykkään tästä vaan niiiin paljon, että se saattaa olla vaikeaa heh. 

              Mä oon aika tosi laiska venyttelemään ja muutenkin lihashuolto jää helposti liian vähälle. Vaikka venyttelyä ja muuta huoltavaa harjotusta ei voikaan rullailulla korvata, on se hyvä lisä lihashuoltotreeniin ja esimerkiksi jokailtaiseksi rutiiniksi. Ja siis rullailuhan on tosi tehokas tapa parantaa ainakin aineenvaihduntaa ja palautumista lihaksissa, sekä jonkinlaisia positiivisia vaikutuksia myös liikkuvuuteen uskon sillä olevan. 

              Ite oon aina tuskaillut sellasen "normaalin" pilatesrullan kanssa - mikään asento ei oo tuntunut mukavalta, eikä itse rullailuun pysty kunnolla keskittymään, koska kehoa pitää koko ajan jännittää mitä ihmeellisimmissä asennoissa. Oikestaan poikkeuksetta mun kädet on väsynyt jokasessa liikkeessä rullaillessa (hah, saattaa johtua myös mun minihauiksista). Sen takia oon ollut vähän enemmän epäaktiivinen rullailija, ja rulla on lojunut suurimman osan elinajastaan huoneen nurkassa.

              Highrollerilla toi kaikki on paljon helpompaa ja mukavampaa, ja se tulee varmasti olemaan kovassa käytössä! Koska se on irti lattiatasosta, sillä tekeminen eri asennoissa harjottaa myös syviä lihaksia. Toki aluksi olin itekin vähäsen hukassa, että mitä sen uuden rakkaan kanssa nyt sit tehdään, mutta se on loppujen lopuksi tosi helppo- ja monikäyttöinen kaveri! Kaikki samat jutut pystyy tolla rollerilla tekemään kuin normi pilatesrullallakin, mutta koska Highroller on jalkojensa kannattamana ylempänä, on se mun mielestä paljon kätevämpi. Ja jalat saa helposti myös irti, joten rullaa voi käyttää hyvin ilman niitäkin.  

              Ihan oikeasti, tykkään tästä sataviissataa kertaa enemmän kun mun vanhasta rullasta. Toi muhkurainen pinta on myös plussa tälle tuotteelle, mutta parasta on ehdottomasti just se tämän main thing - neljä helposti irrotettavaa jalkaa. Hinta on noin 100e, ja mä ainakin sanoisin, että joka sentin arvonen! Rolleri löytyy ainakin Intersportista ja muutamista muista urheiluliikkeistä, sekä HighRollerin ja Putkirullauksen nettisivuilta. Molemmilla sivustoilla on myös hyödyllistä tietoa ja kivoja treenivinkkejä! 

                Sopivan kokonsa ja kokoonkasattavuutensa vuoksi se on myös helppo kuljettaa mukana, ja tämä kaveri majottuu ainakin varmasti mun kanssa samassa kämpässä Alueellisella nuorten maajoukkueleirillä Kuortaneella parin viikon päästä! 

Kiitos että kävit lukasemassa, ja pahottelut kuvien laadusta, mutta ne oli olosuhteiden pakosta pakko napsasta puhelimella. Yritetään elää asian kanssa ja nähään seuraavassa postauksessa! 

Super seeds

Moikkaa!

Ylimenokaus on nyt sitten takana päin, aivan kuin kauden eka harjotusviikkokin! Nyt on lomat lomailtu ja ihan täysillä jaksetaan paahtaa koko tuleva vuosi. Samalla, kun uus harjotuskausi alko, alko mulla myös mässylakko. Tämän vuoden loppuun pysyn kokonaan erossa sipsi- ja karkkipusseista, pikaruuista ja muusta turhasta. Tai no, ei pari karkkia tee pahaa kun toinen tarjoo, heh. Päätarkotuksena ei oo painonpudotus todellakaan, vaan pelkästään tähtäys terveellisempään ja monipuolisempaan ruokavalioon. Nyt mun tulee syötyä enemmän kunnollista ruokaa, kun nopeat hiilaripommit on jääneet kokonaan pois, ja se on isosti hyvä asia.

                 Kaikista suurin hiilarihimo on usein koulun jälkeen - raskaan päivän jälkeen tekee mieli saada nopeesti ja helposti jostain energiaa. Lämmintä ruokaa mä ite en tossa vaiheessa syö, vaan vasta neljän tai viiden aikaan, että virtaa riittäisi treeneihinkin asti. Just sopiva välipala tohon väliin on smoothie, jonka hedelmistä saa sokeria, jogurtista kalsiumia ja kun mukaan heittää vielä chian siemeniä, myös kuitua ja omega-3-rasvahappoja! Terveellinen vaihtoehto niille nopeille sokerilitkuvanukkaille, joita helposti tulisi napattua kaapista koulun jälkeen.

                  Vaikka tossa pari päivää sitten kaupassa kirosinkin superfoodien korkeat hinnat, päädyin kuitenkin hankkimaan chia-siemeniä ja goji-marjoja kokeiluun. Superfoodeiksi kutsutaan siis ruoka-aineita, joissa on korkee ravinnetiheys, eli niissä on tosi paljon esimerkiksi erilaisia vitamiineja ja mineraaleja. Monilla superfoodeilla on huiman pitkä historia - jopa tuhansia vuosia, ja ne ovat auttaneet selviytymään vaikeissakin oloissa. Ihan tavallinen mustikka ja nokkonenkin ovat oikestaan superfoodien listalle kuuluvia, ja ne ovat helppoja ja halpoja hankkia. Ite ajattelen, ehkä tämmösiin eksoottisiin erikoisuuksiin (esim. Maca, jota kasvaa vain Perun Andeilla) ei kannata hirveesti rahaa uhrata - kotikunnan metsästä löytyy ilmaseks saman verosia herkkuja!
                    Tässä smoothiessa käytin siis chia-siemeniä, ja Tikiksen sivulla niistä kerrotaan näin: "Chia-kasvia kasvaa luonnonvaraisena esimerkiksi Meksikossa ja Guatemalassa, mutta sitä viljellään muuallakin maailmassa, kuten Kaakkois-Aasiassa. Chian siemeniä on käytetty ravintona jo tuhansia vuosia, ja esimerkiksi Atsteekkien ja Mayojen ruokavaliossa nämä siemenet olivat suuressa osassa. Nykyisinkin chia fresca, eli chian siemenistä, limestä, sokerista ja vedestä valmistettu juoma on suosittu juoma muun muassa Meksikossa ja Keski-Amerikassa. Chian siemenet sisältävät paljon kasviöljyjä ja noin 20 % proteiinia, sekä reippaasti kuitua, joka hellii vatsaa. Chian siementen omega-3-pitoisuus on korkeampi kuin esimerkiksi kalassa.
Sisältää: omega-3-rasvahappoja, proteiinia, kuitua, antioksidantteja, A-, B1-, B2-, ja B3-vitamiinia, kalsiumia, rautaa, sinkkiä ja muita mineraaleja
Kuinka käyttää: Sekoita veteen, mehuun, muroihin, jugurttiin, smoothiehin, puuroihin ynnä muihin. Voit käyttää myös leivonnassa. " 

               Eli tässä tosi easy smoothieohje, josta oon ainakin ite tykännyt! Rakenne on ananaksesta ja siemenistä johtuen vähän hassu, mutta ne voi tietty korvata jollain muulla, jos ei ite tykkää. Tähän välipalaan sä tarviit banaania, ananasta, mangoa, passionhedelmää, jogurttia ja kookosvettä, tai -maitoa, sekä halutessasi chiaa. Kaikki vaan blenderiin, kyl te osaatte hehe. Chian siemenet on tärkeetä liottaa veteen (n. 25min.), koska ne sitovat itseensä vettä jopa 10-kertaisen määrän. Ne lisätään smoothien joukkoon, kun ne ovat muuttuneet vähän sammakkokutumaiseksi "hyytelöksi". Täytyy sitten olla varovainen niiden käytössä, sopiva annostus on maksimissaan pari-kolme ruokalusikallista päivässä, tähän laitoin n. 1 ruokalusikallisen.

Naimaluvat Kuortaneelta

Moikka!

En tiiä tulevan vuoden riparille ilmottautumisista mitään, joko se ilmottautumisaika on mennyt umpeen? No, mikäli ei, niin toivon että saisin tällä postauksella omasta riparistani rohkastua muitakin lähtemään Kuortaneelle! Ja kaikki, ketkä ootte nyt ilmottautuneet tolle riparille, niin voin kertoo, teitte täysin oikeen valinnan. Jos tän postauksen jälkeen on jotain kysyttävää, niin vastaan mielelläni tossa alhaalla kommenttiboksissa tai vaikka insta directissä! 

                 Mä ite mietin aika kauan, että uskallanko lähteä Kuortaneelle riparille kotipaikkakunnan sijaan. Eniten siinä mietitytti se, etten tuntenut sieltä oikestaan ketään, ihan vain pari tyyppiä oli ennestään tuttuja. Nyt mä oon tositosi tyytyväinen, että päätin lähteä, koska sain ihan huimasti uusia kavereita ja se oli ehkä paras asia koko leirissä! Kävin siis koris-yu-leirin, 2.6-13.6. Porukka leirillä oli tosi mukavaa ja kaikkien kaa tuli hyvin toimeen, koska joka ikinen meistä oli urheilijoita - samanlainen ajatusmaailma ja harrastukset ainakin siis yhdistivät meitä. Elinikäsiä kavereita, muistoja ja loputon ikävä takasin.

                   Ennen riparille menemistä mietin myös jopa ennakkoluulosena, että kuinka paljon luvassa olisi Jeesus-saarnoja, rukouksia ja virsiä. Ei sitä ollut ollenkaan liikaa, oikestaan ehkä vähemmän kun mitä kuvittelin. Leirin tarkotushan on siis opettaa nuorille asioita paitsi omasta uskonnosta, myös yleisesti elämästä. Itelläni uskonto ei oo kovin iso osa elämää, enkä siihen oo oikestaan koskaan sen tarkemmin perehtynyt, mutta riparilla opin paljon, ja kaikki asiat osattiin opettaa mielenkiintosella ja erilaisella tavalla, joka jäi hyvin mieleen - ei siis todellakaan mitään koulunpenkillä istumista. Toi yllä oleva kuva oli yks opetustehtävä, jossa piti ottaa kuva muistaakseni siitä, kun jotain luonnosta saatua palautettiin takaisin luontoon. Me päätettiin uhrata Hermanni, siunausta sinulle rakas ystäväni.

En vieläkää muista kuvassa olevan äijän nimeä, mutta se oli joku tositosi hyvä keihäänheittäjä ulkomailta. Käytiin koko porukalla kattoos kun ne heitti Teemu Wirkkalan kaa tarkkuuskisaa keihäällä. 

                    Jokanen päivä kului suunnilleen samalla kaavalla: aamujumis joskus vähän ysin jälkeen, kympiltä päivän eka treeni, sitten medis, hierontaa ja sessio(=oppitunti), toinen treeni, raamis, iltaohjelma joskus kasin jälkeen, ja illan päätteeksi vielä hartaus. Hartauden jälkeen kaikki menivät heti paikalla kiltisti nukkumaan ja olivat jo puoliunessa, kun isoset tulivat laulamaan iltalaulun huoneisiin hetki ennen hiljasuutta yhentoista aikaan. Kukaan ei koskaan tietenkään poistunut huoneestaan enää hiljaisuuden jälkeen, ja olimme muutenkin ihana enkelilauma :----). Paitsi mainitsemisen arvonen on tietty ainakin tää yks yö, jollon Evita vanno olevansa jäämättä kiinni, ja kärähti kaks kertaa samana yönä huoneesta poistumisesta. Ja niille, jotka eivät sarkasmia ymmärrä, ihan vain tiedoksi; me ei todellakaan oltu mikään enkelilauma.

                    Yks tosi iso plussa leirissä oli se, että harjottelu onnistu tosi hyvin hyvien valmentajien kanssa paljonpaljon paremmissa olosuhteissa, kun mitä normileirillä ois ollut mahollista. Meidän leiristä suurin osa oli kestävyysjuoksijoita, ja koska kisakausi oli alussa, jouduttiin tekemään aika paljon oman ohjelman mukaan, eikä päästy kovin moneen treeniin esim. pikajuoksijoiden tai hyppääjien kanssa.

                 Meidän ripariposselle kerty iso kasa inside-juttuja, joista suurimman osan joutuisin kuiteskin sensuroimaan pitääkseni tän blogin siistinä, heh. Vaikka leiri oli aika täynnä kaikenlaista draamaa, olivat ne silti parhaat 11 päivää mun kesässä! Yks leiriläinen lähti yhtenä iltana ambulanssilla sairaalaan, välillä riideltiin ihan kunnolla, vesiputket hajos vissiin aika pahastikin, muutamat raget saatiin myös teologeilta ja sääntöjen rikkominen meni kuulemma yli rajan. Drama, drama, oh drama. Jokanen hetki oli silti niiiin arvokas, ja jos voisin, menisin millon vaan takasin noihin päiviin. Parempia ja rennompia teologeja en ois voinut toivoa, ja iso kiitos myös upeille isosille, sekä pirullisille yövalvojille Bemarin takapenkillä, tekin olitte ihania.

                      Tärkeimpiä asioita, mitä opin tolla leirillä, olivat luultavasti suklaafonduen ja yllätyskakun tekeminen, katkarapujen syöminen, änärin pelaaminen, ja takaoven avaaminen niille, ketkä öisin tulivat kämppään parvekkeen tolppia pitkin yläkerrasta. Myös se, että frisbeegolf oli hyvä peitesyy kauppaan karkaamiselle, oli oppimisen arvonen asia. Opin myös sen, että kesä on asennekysymys, kun väkisin yritettiin tarjeta shortseissa ehkä 17 asteen lämpösessä Suomen kesässä. No ei, opin ihan oikeesti tärkeitä asioita ja hirveesti uutta, mitä tuun varmasti tarvitseen elämässä. Oon pienesti kateellinen niille, joilla toi kokemus on vielä edessä, muistakaa ottaa siitä ihan kaikki irti! 

                    Leiri päätty hyvin sujuneeseen konffikseen, ja aikasista herätyksistä huolimatta kaikki pysyivät pystyssä alttarilla. Viinin pystyi melkein juomaan neutraalilla ilmeellä, eikä kukaan vissiin tukehtunut öylättiin. Kotimatkalla itketti, huikeet 11 päivää takana, ja koska kaikki asuivat ihan eri puolilla Suomea, ei uusia kavereitakaan tulisi kovin usein näkemään. 

 KIITOLLINEN, SIUNATTU & ONNELLINEN

It's over now

Moikka!

Kisakesä 2015 on nyt viikonlopun maastoviestien jälkeen takana, huh. Vaikka en ehkä kehuisi tätä parhaaksi kaudekseni, niin kivaa mulla ainakin oli! Hirveästi uusia juttuja, kavereita, kokemuksia ja kisamatkoja. Muutama onnistuminenkin mahtui muuten aika aneemiseen kauteen, ja niihin oon tyytyväinen! Se täydellinen juoksu ja onnistuminen jäi tällä kaudella toteutumatta, mutta kyllähän näitä kesiä vielä tulee. Pettymyksiä tuli kyllä huomattavasti enemmän kuin onnistumisia, enkä täysin tyytyväinen oo oikestaan yhteenkään juoksuun tällä kaudella. Hirveästi enemmän ois ollut annettavaa ja jätettävää radalle, mutta kesä tuli ja meni ja siitä sisuuntuneena treenaamaan ens kauteen!
             Mä tässä ihan huvikseni laskin, että moneenko prosenttiin kisoista oon ollut tyytyväinen tällä kaudella. Yhteensä juoksuja oli 29 (+viestit), joista tyytyväinen olin vain 24%:iin. Semmosia juoksuja, joihin en ollut tyytyväinen ja jotka menivät omasta mielestä huonosti, tai jäi paljon parannettavaa, oli 45%, ja ihan ok juoksuja, joissa oli paljon hyvää ja huonoa, oli 31%. Ei ehkä ihan onnistuneen kauden prosentit, haha. Toki myönnän, että oon tosi kriittinen ja joskus ehkä liiankin raaka itelleni ton suhteen, mutta tossa nyt kuitenkin tulos siitä, mitä ite ajattelen tästä kaudesta.
           

Tämä kuva kuvaa täydellisesti mun fiilistä monen kisan jälkeen kesän aikana, heh.

Okei, äskesistä puheista huolimatta tää kausi on ollut ihan mahtava. SM-pronssi ja SM-hopea, piirinennätys, piirin- ja aluemestaruuksia, ekat SM-ottelut ja pari A-rajaa oikestaan vieraissa lajeissa. Yleisurheiluripari Kuortaneella, Jämsän kestävyysjuoksukarnevaalit, eka kisareissu ulkomaille ja lähes poikkeuksetta joka viikonloppu eri puolella Suomea kisaamassa! Jälleen kerran oon oppinut ihan hirveesti, mostly kantapään kautta, ja tästä on tosi hyvä jatkaa. Sain ihan törkeesti uusia kavereita, enkä voi tarpeeks ees kertoo miten kokemusrikas kesä mulla oli. Kiitoskiitoskiitos kaikille, jokaikiselle, joka autto tekeen tästä ihan omanlaisensa kisakauden, jota en varmasti tuu ikinä unohtaan! Kiitos!

TOP 3 SAAVUTUKSET:

1. SM-viestit. Kyllä, SM-viestien 4x300m ankkuriosuus onnistu itellä tosi hyvin. Se oli oikestaan sellanen juoksu, joka mun kaikista kesän kisasuorituksista ansaitsis Vuoden onnistuminen -tittelin. Juoksu kulki hyvin, ja ekaa kertaa alitin 40 sekunnin rajan videolta mitatulla ajalla 39,80!
2. SM-kisat - kaks mitalia suomenmestaruuskisoista on semmonen asia mihin todellakin oon tyytyväinen. 
3. Piiriottelun kulta, ja samalla Etelä-Pohjanmaan T15-sarjan piirinennätys nelkulla! Aika 58,15 paransi vissiin 20 vuotta vanhaa ennätystä yli puolella sekunnilla, joten tää on oli ehdottomasti yks kesän ykkösjutuista. Ärsyttävän lähellä oli kyllä 58 sekunnin alitus, mutta ens kaudella sitten. 

TOP 3 KOKEMUKSET:

1. Kisareissu Viroon ja Latviaan, oli ihan huippukivaa päästä mukaan. Hurjasti kaikkea uutta tuli koettua, ja voin vaan toivoo et pääsen vielä joskus uudestaankin.
2. SM-ottelut. Näitä taisin hehkuttaa edellisessä postauksessa jo ihan tarpeeksi, mutta silti, tykkäsin kisaamisen rentoudesta ja hyvästä kisahengestä Huittisten otteluissa. 
3. Jämsän kestävyyskarnevaalit! Nää on joka vuosi alkukesän kohokohta kisojen puolella, ja erityisesti nyt kun tutustuin hirveesti uusiin tyyppeihin, en malta oottaa ens vuoden leiriä.

Ihan vaan selkeyttääkseni, TOP 3 -hässäkät ei ollu järjestyksessä, koska niiden järjestykseen laittaminen ois ollu oikeesti mission impossible. 

Sen verran toi mun tekstin otsikko "It's over now" valehtelee, että ihan vielä ei kisakausi oo täysin ohi. Tää viikko on ollut vielä täyspainonen normi treeniviikko, ja viikonloppuna Kuortaneen maastofinaalissa starttaan kauden kaks viimestä starttia 10x1000m viestissä ja sprinttiviestissä Lotan kanssa. Kyllä alkaa jo aika väsy olla, ylimenokausi on todellakin tervetullut. Paitsi fyysisesti, myös psyykkisesti viikoittainen kisaaminen ja täysillä vetäminen alkaa väsyttää. Viikonlopun jälkeen pidän pari viikkoa täysin juoksutaukoa, hoidan liikunnan jollain muulla tavalla ja panostan erityisesti lihashuoltoon. Sitten vaan uuteen harjotuskauteen, ens kesänä räjähtää! 

KUNINGASLAJI

Hejsaan!

Mulla oli ihan törkeen kiva viikonloppu SM-otteluissa. Porukka tsemppasi toisiaan, suoritukset onnistu ihan hienosti, sää oli hyvä, ja kisat hyvin järjestetyt, sekä iltalenkin upeat maisemat oli mainitsemisen arvosia! Ja siis pakkohan se on myöntää - moniottelu on se yleisurheilun kuningaslaji.

Huikeet järvimaisemat Pirunvuoren huipulta!

Ihan ekaksi haluun kiittää kaikkia, jotka kannusti ja rohkas mua lähtemään ottelemaan. Ilman teitä olisin aika varmasti jänistänyt, heh. Iso kiitos myös teille, jotka epäilitte mun rohkeutta lähteä ja sarkastisesti naureskellen vastasitte mulle kun ilmotin lähteväni tonne - "I do it because I can, I can because I want to, and I want to because you said I couldn't." Okei, kyllä siinä oli vähän varaakin naureskella, kun korkeuden merkki laitettiin uusiksi edellisenä iltana tennareilla ja farkuilla ilman yhtäkään koehyppyä, telineet vaihdettiin kaks minuuttia ennen aitojen lähtöä toisin päin, ja keihäässä harjotusheitot ja askelmerkit jäivät oikestaan ottamatta... Vähän munkilla mentiin, mutta ainakin meininki ja fiilis oli rentoa! 

             Oon tosi tyytyväinen kisaan. Tavotteena oli saada paljon lisää kokemusta, kokeilla uusia lajeja ja näytää itelleni, ettei urheilu aina oo niin vakavaa - ja joka ikisen tavotteen sain saavutettua! Jokasessa lajissa jäi jonkin verran parantamista, jotka olisi muutamalla lisäyrityksellä saanut suht. helposti korjattua. Tosin harjottelullahan ne kaikki ois saanut parannettua, ja tähän tilanteeseen nähden voin todellaki olla tyytyväinen tuloksiin. Saavutin 16. sijan neljänkymmenen ottelijan joukosta 2158 pisteellä, joten no, ihan hyvin.
             Ottelu on uskomattoman raskas laji, jota ei tajua ennen kuin kokeilee. Enkä tarkota pelkästään fyysisesti - tottakai se tuntuu kropassa, kun pysyy liikkeessä jopa sen 5h päivän aikana, ehkä ylikin, ja tekee koko ajan maksimisuorituksia. Se on myös päälle tosi raskasta, koko päivä pitäis jaksaa keskittyä ja aina jokasen suorituksen jälkeen pystyä nollaamaan aivot ihan täysin. Aikataulu on tiukka ja muuttuu herkästi, joten hereillä on todellakin oltava koko ajan (mä en ehkä oo siitä ihan paras esimerkki, nimim. Melkein myöhästyin keihäästä). Ite olin koko loppuillan ihan tillintallin sekasin, hah. Väsy meni vähän överiksi, vaikka tiukasta aikataulusta huolimatta pystyin järjestää itelleni aikaa pareille päikkäreille kisapäivän aikana.
           

Lauantai-iltana vallotettiin Pirunvuori, oli muuten mahtavat lenkkireitit! Tahtoisin vain takaisin.

Tää saattaa kuulostaa mun suusta enemmän tai vähemmän ironiselta, mutta ei se urheilu oikeesti niin vakavaa oo. Huomasin tossa otellessa, että urheilusta ja kisaamisesta on helpompi nauttia kun sitä ei ota liian tosissaan. Tottakai tavotteita saa, ja pitääkin olla, mutta raja kaikella.
             Mä oon 15-vuotias, ja ihan oikeesti, mun menestys tän ikäsenä ei vaikuta millään tavalla ratkasevasti mun tulevaan uraan aikuisurheilijana. Onhan se tietty huippua, jos pärjää jo tän ikäsenä, mutta miks sellasesta pitäis alkaa stressiin. Oon huomannut, että nykyään tosi nuoret alottaa jo ihan liian aikasin totisen ja sellasen oikeesti tavotteellisen harjottelun, eikä se mun mielestä oo ollenkaan hyvä juttu. Junnuvuosista pitää pystyy nauttimaan. Saa vielä kisata missä vaan, millon vaan, ihan vaan siks että huvittaa. Liian monet lapset ja nuoret urheilee pelkän menestymisen vuoks. Menestyminen on kivaa ja häviäminen paskaa, tiedän sen. Menestymisestä pitää tykätä, sitä pitää tavotella ja sen eteen pitää olla valmis tekemään töitä. Mut enemmän kun menestymisestä, pitää tykätä työstä mitä sen eteen tekee. Jos sä tarpeeks rakastat sitä mitä sä teet, sä tuut menestymään.                     Mitä vanhemmaks tulee, sitä tavotteellisemmaks harjottelu ja kisaaminen menee, ja niin sen pitääkin. Urheilun pitää olla sopivasti tavotteellista, urheilijalle sopivaa.
            Joskus multa kysytään, että onko mun urheilu jo ihan totista. Vihaan tota kysymystä, koska urheilu ei missään nimessä saa olla totista. Sen pitää olla kivaa ja sitä pitää tehä mielellään. Ja jos näin on, se ei oo totista. Totinen on ankee sana.
            Olishan se siistiä saada itelleki se kasin Kalevankisa-raja ja päästä maaotteluun ja vaikka EM-kisoihin. Mutta vielä tän ikäsenä ei tarvi. Ei tarvi stressata kisarajoista, ruokailuista, sun muusta sellasesta, vaan voi kisata millon vaan, missä lajissa vaan, ihan pelkästään siks että se on kivaa. Niiden isojen juttujen aika tulee kyllä vielä, kun vaan tykkäät siitä mitä teet, ja teet täysillä.
____________________________________________________________________

Tää postaus nyt vähän venähti, mutta loppuun haluun vielä mainostaa että ihan uudet, käyttämättömät Niken pikajuoksupiikkarit ois myynnissä! Malli on Zoom Rival S 7, kokoo 39. Tilasin netistä nää, ja ne oli mulle itelleni pienet. Ihan täysin käyttämättömät siis lähtis 70 eurolla, mukana myös uudet piikit! Ottakaa vaikka facebookissa tai instagramissa yhteyttä jos kiinnostaa :)

Minä + SM-ottelut??

Moikkamoi!

Joo, huomenna aamupäivästä lähtö SM-moniotteluihin Huittisiin. Monien ilmeet on ollut näkemisen arvosia, kun oon kertonut lähteväni ottelemaan ja mielenkiintosia kommentteja oon saanut varsinkin keihäänheitosta! Pakko myöntää, tää on ihan hullua. 

              En edes oikestaan muista, mistä mä sain idean lähtee otteleen. Aluksi se oli pelkkää läppää, en todellakaan kuvitellut lähteväni ottelemaan, ainakaan SM-kisoihin. Sit pikkuhiljaa aloin miettimään että no, miksipä ei. Haluan ihan mielenkiinnosta käydä koittaas, miten kenttälajit ja aitajuoksu sujuu kasin lisäksi. Vielä tän ikäsenä pystyy vaan yhtäkkiä päättää lähtevänsä oikestaan täysin vieraan lajin kisoihin - pari vuotta niin se on jo käytännössä mahdotonta esimerkiksi ihan pelkästään tulosrajojen takia. Urheilu on alkanut muuttua totisemmaksi ja oikeasti tosi tavotteelliseksi, enkä väitä et se olis huono asia, mutta ajattelin välillä lähteä kisaamaan jotain ei-niin-tosissaan. Mitään lajia tosta 5-ottelusta en oo kokeillut ainakaan kahteen vuoteen kasia lukuunottamatta, joten paineita ei ole. Lähen sinne siis ihan rennoin mielin, pitämään hauskaa ja kokeileen uutta - mutta silti tekemään kaiken ihan täysillä. 

              Kaikki lajit vedetään pikajuoksu- tai keskimatkapiikkareilla, "lajipiikarit on yliarvostettui". Oishan ne kantapiikit ihan kivat jos vaikka sataa, mutta toivotaan nyt että sää ois mun puolella tässä asiassa. 

              Takana on neljä lajitreeniä ja eessä viis lajia, mielenkiinnolla ootan mitä tästä tulee! Aidat sujuu ihan hyvin, (innostuin aidoista niin, että voisin ens kaudella koittaa vaikka pitkiä aitoja hihi), pituutta en oo paljoa koittanut mitä nyt askelmerkin tiedän, keihäs ei suju ollenkaan ja korkeus menee myös ihan fine. Kasi on onneks yks omista päämatkoista, niin on edes yks tuttu juttu kisapäivänä! Näillä valmistautumisilla siis suomenmestaruuskisoihin. Kuulostaa hullulta, ehkä se onkin, mutta lisää kokemuksia ja kivaa kisaamista lähen sinne hakemaan. Mitään tulos- tai sijotustavotteita ei ole, mutta täysillä mennään tekemään ja kentälle jätetään kaikki mitä irti lähtee!

TB 2012

Tyytyväinen tuplamitalisti!

You don't win the silver. You lose the gold.

(Sä et voita hopeaa, vaan häviät kullan.)

Hehe,  noilla ylläolevan quoten kuvaamilla fiiliksillä mä matkustin Oulun SM-kisoista kotiin. Mukaan tarttui siis pronssia kaheksaltasataa ja hopeaa kolmeltasadalta, ja huimasti kokemuksia ja opetuksia, ehkä pikkunen pala pettymystäkin. Tyytyväinen voi siis olla! Parantamista jäi, ihan kaikkea en itestäni saanut irti kummallakaan matkalla. Ihan täysin tyytyväinen en siis pysty olemaan, mutta kyllä nuokin mitalit hyvältä tuntuu!

           Kovalla uholla ja itseluottamuksella lähettiin kisaamaan suomenmestaruuksista Ouluun, Raatin stadionille. Käytiin perjantaina kattoos kentällä muutamia lajeja, tutustuttiin yleensäkin ympäristöön ja hirveästi kavereitakin tuli nähtyä tona iltana. On muuten ihan törkeen hieno kenttä ja kaupunki, wau! Tollasissa olosuhteissa sitä harjottelis ja kisais mielellään useemminkin, ja keskusta ja ranta-aluekin olivat ihan tosi upeita paikkoja. Koko SSU:n joukkue majottui Lasaretti-hotellissa, joka on siis vanhaa kasarmia. Hotelli oli myös kiva, eikä siitä ollut puiston läpi kuin reilu kilometrin matka kentälle ja keskustaan. Suosittelen siis jos ootte sinnepäin joskus lähössä :-) 

            Sanoinkin jo, että kovalla itseluottamuksella ja tahdolla lähdin kisaamaan. Mun kunnon pitäisi riittää juoksemaan alle 2.15, joten toivoin hyvää kisaa ja luotin jaksavani loppuun. Lauantaina kasilla olin ennen juoksua tilastoissa kolmantena, ja pronssimitali sieltä sitten lopuksi irtosikin. Jemina ja Reetta, jotka veivät kaksi kirkkaampaa mitalia, olivat molemmat juosseet 2.13 tällä kaudella, ite 2.17. Toki tilastothan eivät oo oikestaan mitenkään verrattavissa toisiinsa, mutta niiden perusteella olin joka tapauksessa muutaman sekan jäljessä. Kisasta tuli aika hidasvauhtinen taktiikkajuoksu, jossa peesasin koko matkan loppusuoralle asti. Tai yritin peesata. Jäin pahasti pussiin viimesessä kaarteessa - just sillon kun ois pitänyt lähteä kiristämään. Kärkikaksikko ehti siinä vaiheessa karata jo sen verran kauas, että kiinniottaminen oli oikestaan mahdottomuus. Tuo jäi todellakin ärsyttämään, koska en pussin takia päässyt jättämään kaikkeani radalle. Loppukiri irtosi kyllä omasta mielestä ihan hyvin ja voimakkaasti, mutta sata metriä ei vaan ollut tarpeeksi. Maalissa olin sekunnin voittajaa myöhemmin, ajalla 2.18. 

             No mutta, tollasta sattuu. Eikä varmasti ollut viimenen kerta, kasilla ja kestävyysmatkoilla näitä tulee varmasti vielä eteen. Mun kokemattomuus taktiikkajuoksuissa koitu kohtaloks tällä kertaa, mutta teen parhaani ettei tällästä tapahtuis uudestaan. Tossa kisassa sille en ois kyllä voinut yhtään mitään ellei mulla ois ollut silmiä selässä, tai sitten ois vaan pitänyt osata ennakoida. Sitä en kuitenkaan tajunnut tehä, ja jonkin verran pettyneenä omaan juoksuun saavutin kuitenkin SM-pronssia! Mitaliin ja sijotukseen oon todellakin tyytyväinen, mutta se jäi harmittamaan, etten kaikkeani saanut laitettua peliin. 

            Löysin juoksun Youtubesta, ja sen voi nähdä tästä. Mun erä alkaa kohdassa 18:40. Tosta pystyy näkemään ton viimesen kaarteen pussin ja Reetan ja Jeminan huikeen kiritasitelun! Onnea vielä tytöille! 

Sunnuntaina 300m alkuerät klo 10:40. Veera Perälä ja kisa ennen kahtatoista aamulla - ei koskaan hyvä yhdistelmä. Verkka sujui kuiteskin hyvin vaikka vähän väsy olikin, ja eilisestä juoksusta sisuuntuneena uuteen kisaan. Fiilis oli hyvä, vähäsen jännitti ja jalat tuntuivat kulkevan. Alkuerät kulki aika hienosti, voitin oman eräni ajalla 40,90, mikä oli myös uus virallinen ennätys. Eroa oli toisena tulevaan sen verran, että ennen maalia pysty jonkin verran löysäämään ja säästelemään finaalia varten. Pääsin ykkösenä finaaliin, sain olla edes hetken Suomen paras 300m juoksija haha! Ok just joking. Mitään kovia happoja ei siis onneksi tullut, joten sain luottavaisin mielin alkaa odottelemaan finaalia.

Finaalia en juurikaan jännittänyt, enemmänkin odotin innoissani. Okei, kyllä mua myös jännitti. Vähäsen. Tiesin, että kova kisa olisi tulossa ainakin Fridan kanssa, ollaan tasasia juoksijoita keskenämme, eikä todellakaan pysty ennen kisaa arvaamaan, kumpi tällä kertaa voittaa. Kultaa lähdin tavottelemaan, ja samalla toivoin rikkovani 40 sekunnin rajan, eikä kummankaan pitänyt olla mahdotonta. Sen kirkkaimman mitalin menetin kuitenkin jo ekan satasen aikana, kun lähdin jälleen kerran liian hitaasti. Frida pääsi jo siinä jonkin verran edelle, ja vahvana nelosen juoksijana ei vauhti kyllä ainakaan hidastunut loppua kohti. Ite tulin viimesen 150m ihan hyvin, pääsin täysiä tulemaan, mutta yks selkä edellä oli liian kaukana. Vauhti oli tarpeeks kovaa vasta liian myöhään - taas. Tulin toisena maaliin puolisen sekuntia jäljessä, ajalla 40,66. Edelleenkään kaikkea en pystynyt jättää radalle liian hitaan alun vuoksi, täysin oma virhe. Mun juoksu kaipaa lisää rohkeutta, ehkä sitten sen 40 sekan raja 300m menisi vielä rikki, samoin kuin nelkullakin alle 58 ois mahdollinen. Huimasti olisi siis vielä kehittämistä ainakin vauhdinjaossa.

              Mutta SM-hopeaa! Voin olla kiitollinen ja onnellinen. Vaikka kaikki tsäänssit piti olla kultaan, niin paras voitti, ja oon kyllä todellakin tyytyväinen hopeaan. Ihan huikeeta, että molemmilla matkoilla pystyin juoksemaan itseni mitaleille kahtena peräkkäisenä vuotena. Ei auta kuin tehdä pirusti töitä ja toivoa, että ens vuonna mitaliputki jatkuisi, ja ehkä sieltä saattaisi irrota jopa se kaikkein mahtavin metallinpala. 

Kotona mua odotti mitalikakku, ylpeä iskä ja pikkuveli, ja hirveästi onnitteluhaleja!

Mulla oli siis ihan huippu viikonloppu! Oulu vallotettu, ja ehkä sinne pääsis ens vuonna uudestaan kisaamaan Kalevankisojen merkeissä, nobody knows. Monia onnistumisia nähtiin kentällä, on hienoo päästä kattoon niin läheltä ja olla siinä fiiliksessä mukana kun kaikki tekee parhaansa, laittaa ihan kaiken peliin, ja kattoo mihin se riittää. Moni ylitti itsensä viikonlopun aikana, sai varmasti lisämotii harjotteluun ja hienoja kokemuksia, tuloksia ja jopa mitaleita. Epäonnistumisiakin sattui, mutta jokasesta oppii jotain uutta ja aina se huippuhetki ei vaan osu oikeaan kohtaan. Sitä se urheilu vaan on, kuin tylsää oliskaan jos tietäis aina onnistuvansa. Nyt vaan sitten kaikki tsempillä ens vuoteen! 

Oma kausi jatkuu vielä muutamissa kisoissa, riippuen nyt vähäsen siitä, miten paranen tästä sunnuntai-iltana yllättäneestä flunssasta.