Tyytyväinen tuplamitalisti!

You don't win the silver. You lose the gold.

(Sä et voita hopeaa, vaan häviät kullan.)

Hehe,  noilla ylläolevan quoten kuvaamilla fiiliksillä mä matkustin Oulun SM-kisoista kotiin. Mukaan tarttui siis pronssia kaheksaltasataa ja hopeaa kolmeltasadalta, ja huimasti kokemuksia ja opetuksia, ehkä pikkunen pala pettymystäkin. Tyytyväinen voi siis olla! Parantamista jäi, ihan kaikkea en itestäni saanut irti kummallakaan matkalla. Ihan täysin tyytyväinen en siis pysty olemaan, mutta kyllä nuokin mitalit hyvältä tuntuu!

           Kovalla uholla ja itseluottamuksella lähettiin kisaamaan suomenmestaruuksista Ouluun, Raatin stadionille. Käytiin perjantaina kattoos kentällä muutamia lajeja, tutustuttiin yleensäkin ympäristöön ja hirveästi kavereitakin tuli nähtyä tona iltana. On muuten ihan törkeen hieno kenttä ja kaupunki, wau! Tollasissa olosuhteissa sitä harjottelis ja kisais mielellään useemminkin, ja keskusta ja ranta-aluekin olivat ihan tosi upeita paikkoja. Koko SSU:n joukkue majottui Lasaretti-hotellissa, joka on siis vanhaa kasarmia. Hotelli oli myös kiva, eikä siitä ollut puiston läpi kuin reilu kilometrin matka kentälle ja keskustaan. Suosittelen siis jos ootte sinnepäin joskus lähössä :-) 

            Sanoinkin jo, että kovalla itseluottamuksella ja tahdolla lähdin kisaamaan. Mun kunnon pitäisi riittää juoksemaan alle 2.15, joten toivoin hyvää kisaa ja luotin jaksavani loppuun. Lauantaina kasilla olin ennen juoksua tilastoissa kolmantena, ja pronssimitali sieltä sitten lopuksi irtosikin. Jemina ja Reetta, jotka veivät kaksi kirkkaampaa mitalia, olivat molemmat juosseet 2.13 tällä kaudella, ite 2.17. Toki tilastothan eivät oo oikestaan mitenkään verrattavissa toisiinsa, mutta niiden perusteella olin joka tapauksessa muutaman sekan jäljessä. Kisasta tuli aika hidasvauhtinen taktiikkajuoksu, jossa peesasin koko matkan loppusuoralle asti. Tai yritin peesata. Jäin pahasti pussiin viimesessä kaarteessa - just sillon kun ois pitänyt lähteä kiristämään. Kärkikaksikko ehti siinä vaiheessa karata jo sen verran kauas, että kiinniottaminen oli oikestaan mahdottomuus. Tuo jäi todellakin ärsyttämään, koska en pussin takia päässyt jättämään kaikkeani radalle. Loppukiri irtosi kyllä omasta mielestä ihan hyvin ja voimakkaasti, mutta sata metriä ei vaan ollut tarpeeksi. Maalissa olin sekunnin voittajaa myöhemmin, ajalla 2.18. 

             No mutta, tollasta sattuu. Eikä varmasti ollut viimenen kerta, kasilla ja kestävyysmatkoilla näitä tulee varmasti vielä eteen. Mun kokemattomuus taktiikkajuoksuissa koitu kohtaloks tällä kertaa, mutta teen parhaani ettei tällästä tapahtuis uudestaan. Tossa kisassa sille en ois kyllä voinut yhtään mitään ellei mulla ois ollut silmiä selässä, tai sitten ois vaan pitänyt osata ennakoida. Sitä en kuitenkaan tajunnut tehä, ja jonkin verran pettyneenä omaan juoksuun saavutin kuitenkin SM-pronssia! Mitaliin ja sijotukseen oon todellakin tyytyväinen, mutta se jäi harmittamaan, etten kaikkeani saanut laitettua peliin. 

            Löysin juoksun Youtubesta, ja sen voi nähdä tästä. Mun erä alkaa kohdassa 18:40. Tosta pystyy näkemään ton viimesen kaarteen pussin ja Reetan ja Jeminan huikeen kiritasitelun! Onnea vielä tytöille! 

Sunnuntaina 300m alkuerät klo 10:40. Veera Perälä ja kisa ennen kahtatoista aamulla - ei koskaan hyvä yhdistelmä. Verkka sujui kuiteskin hyvin vaikka vähän väsy olikin, ja eilisestä juoksusta sisuuntuneena uuteen kisaan. Fiilis oli hyvä, vähäsen jännitti ja jalat tuntuivat kulkevan. Alkuerät kulki aika hienosti, voitin oman eräni ajalla 40,90, mikä oli myös uus virallinen ennätys. Eroa oli toisena tulevaan sen verran, että ennen maalia pysty jonkin verran löysäämään ja säästelemään finaalia varten. Pääsin ykkösenä finaaliin, sain olla edes hetken Suomen paras 300m juoksija haha! Ok just joking. Mitään kovia happoja ei siis onneksi tullut, joten sain luottavaisin mielin alkaa odottelemaan finaalia.

Finaalia en juurikaan jännittänyt, enemmänkin odotin innoissani. Okei, kyllä mua myös jännitti. Vähäsen. Tiesin, että kova kisa olisi tulossa ainakin Fridan kanssa, ollaan tasasia juoksijoita keskenämme, eikä todellakaan pysty ennen kisaa arvaamaan, kumpi tällä kertaa voittaa. Kultaa lähdin tavottelemaan, ja samalla toivoin rikkovani 40 sekunnin rajan, eikä kummankaan pitänyt olla mahdotonta. Sen kirkkaimman mitalin menetin kuitenkin jo ekan satasen aikana, kun lähdin jälleen kerran liian hitaasti. Frida pääsi jo siinä jonkin verran edelle, ja vahvana nelosen juoksijana ei vauhti kyllä ainakaan hidastunut loppua kohti. Ite tulin viimesen 150m ihan hyvin, pääsin täysiä tulemaan, mutta yks selkä edellä oli liian kaukana. Vauhti oli tarpeeks kovaa vasta liian myöhään - taas. Tulin toisena maaliin puolisen sekuntia jäljessä, ajalla 40,66. Edelleenkään kaikkea en pystynyt jättää radalle liian hitaan alun vuoksi, täysin oma virhe. Mun juoksu kaipaa lisää rohkeutta, ehkä sitten sen 40 sekan raja 300m menisi vielä rikki, samoin kuin nelkullakin alle 58 ois mahdollinen. Huimasti olisi siis vielä kehittämistä ainakin vauhdinjaossa.

              Mutta SM-hopeaa! Voin olla kiitollinen ja onnellinen. Vaikka kaikki tsäänssit piti olla kultaan, niin paras voitti, ja oon kyllä todellakin tyytyväinen hopeaan. Ihan huikeeta, että molemmilla matkoilla pystyin juoksemaan itseni mitaleille kahtena peräkkäisenä vuotena. Ei auta kuin tehdä pirusti töitä ja toivoa, että ens vuonna mitaliputki jatkuisi, ja ehkä sieltä saattaisi irrota jopa se kaikkein mahtavin metallinpala. 

Kotona mua odotti mitalikakku, ylpeä iskä ja pikkuveli, ja hirveästi onnitteluhaleja!

Mulla oli siis ihan huippu viikonloppu! Oulu vallotettu, ja ehkä sinne pääsis ens vuonna uudestaan kisaamaan Kalevankisojen merkeissä, nobody knows. Monia onnistumisia nähtiin kentällä, on hienoo päästä kattoon niin läheltä ja olla siinä fiiliksessä mukana kun kaikki tekee parhaansa, laittaa ihan kaiken peliin, ja kattoo mihin se riittää. Moni ylitti itsensä viikonlopun aikana, sai varmasti lisämotii harjotteluun ja hienoja kokemuksia, tuloksia ja jopa mitaleita. Epäonnistumisiakin sattui, mutta jokasesta oppii jotain uutta ja aina se huippuhetki ei vaan osu oikeaan kohtaan. Sitä se urheilu vaan on, kuin tylsää oliskaan jos tietäis aina onnistuvansa. Nyt vaan sitten kaikki tsempillä ens vuoteen! 

Oma kausi jatkuu vielä muutamissa kisoissa, riippuen nyt vähäsen siitä, miten paranen tästä sunnuntai-iltana yllättäneestä flunssasta.