KUNINGASLAJI

Hejsaan!

Mulla oli ihan törkeen kiva viikonloppu SM-otteluissa. Porukka tsemppasi toisiaan, suoritukset onnistu ihan hienosti, sää oli hyvä, ja kisat hyvin järjestetyt, sekä iltalenkin upeat maisemat oli mainitsemisen arvosia! Ja siis pakkohan se on myöntää - moniottelu on se yleisurheilun kuningaslaji.

Huikeet järvimaisemat Pirunvuoren huipulta!

Ihan ekaksi haluun kiittää kaikkia, jotka kannusti ja rohkas mua lähtemään ottelemaan. Ilman teitä olisin aika varmasti jänistänyt, heh. Iso kiitos myös teille, jotka epäilitte mun rohkeutta lähteä ja sarkastisesti naureskellen vastasitte mulle kun ilmotin lähteväni tonne - "I do it because I can, I can because I want to, and I want to because you said I couldn't." Okei, kyllä siinä oli vähän varaakin naureskella, kun korkeuden merkki laitettiin uusiksi edellisenä iltana tennareilla ja farkuilla ilman yhtäkään koehyppyä, telineet vaihdettiin kaks minuuttia ennen aitojen lähtöä toisin päin, ja keihäässä harjotusheitot ja askelmerkit jäivät oikestaan ottamatta... Vähän munkilla mentiin, mutta ainakin meininki ja fiilis oli rentoa! 

             Oon tosi tyytyväinen kisaan. Tavotteena oli saada paljon lisää kokemusta, kokeilla uusia lajeja ja näytää itelleni, ettei urheilu aina oo niin vakavaa - ja joka ikisen tavotteen sain saavutettua! Jokasessa lajissa jäi jonkin verran parantamista, jotka olisi muutamalla lisäyrityksellä saanut suht. helposti korjattua. Tosin harjottelullahan ne kaikki ois saanut parannettua, ja tähän tilanteeseen nähden voin todellaki olla tyytyväinen tuloksiin. Saavutin 16. sijan neljänkymmenen ottelijan joukosta 2158 pisteellä, joten no, ihan hyvin.
             Ottelu on uskomattoman raskas laji, jota ei tajua ennen kuin kokeilee. Enkä tarkota pelkästään fyysisesti - tottakai se tuntuu kropassa, kun pysyy liikkeessä jopa sen 5h päivän aikana, ehkä ylikin, ja tekee koko ajan maksimisuorituksia. Se on myös päälle tosi raskasta, koko päivä pitäis jaksaa keskittyä ja aina jokasen suorituksen jälkeen pystyä nollaamaan aivot ihan täysin. Aikataulu on tiukka ja muuttuu herkästi, joten hereillä on todellakin oltava koko ajan (mä en ehkä oo siitä ihan paras esimerkki, nimim. Melkein myöhästyin keihäästä). Ite olin koko loppuillan ihan tillintallin sekasin, hah. Väsy meni vähän överiksi, vaikka tiukasta aikataulusta huolimatta pystyin järjestää itelleni aikaa pareille päikkäreille kisapäivän aikana.
           

Lauantai-iltana vallotettiin Pirunvuori, oli muuten mahtavat lenkkireitit! Tahtoisin vain takaisin.

Tää saattaa kuulostaa mun suusta enemmän tai vähemmän ironiselta, mutta ei se urheilu oikeesti niin vakavaa oo. Huomasin tossa otellessa, että urheilusta ja kisaamisesta on helpompi nauttia kun sitä ei ota liian tosissaan. Tottakai tavotteita saa, ja pitääkin olla, mutta raja kaikella.
             Mä oon 15-vuotias, ja ihan oikeesti, mun menestys tän ikäsenä ei vaikuta millään tavalla ratkasevasti mun tulevaan uraan aikuisurheilijana. Onhan se tietty huippua, jos pärjää jo tän ikäsenä, mutta miks sellasesta pitäis alkaa stressiin. Oon huomannut, että nykyään tosi nuoret alottaa jo ihan liian aikasin totisen ja sellasen oikeesti tavotteellisen harjottelun, eikä se mun mielestä oo ollenkaan hyvä juttu. Junnuvuosista pitää pystyy nauttimaan. Saa vielä kisata missä vaan, millon vaan, ihan vaan siks että huvittaa. Liian monet lapset ja nuoret urheilee pelkän menestymisen vuoks. Menestyminen on kivaa ja häviäminen paskaa, tiedän sen. Menestymisestä pitää tykätä, sitä pitää tavotella ja sen eteen pitää olla valmis tekemään töitä. Mut enemmän kun menestymisestä, pitää tykätä työstä mitä sen eteen tekee. Jos sä tarpeeks rakastat sitä mitä sä teet, sä tuut menestymään.                     Mitä vanhemmaks tulee, sitä tavotteellisemmaks harjottelu ja kisaaminen menee, ja niin sen pitääkin. Urheilun pitää olla sopivasti tavotteellista, urheilijalle sopivaa.
            Joskus multa kysytään, että onko mun urheilu jo ihan totista. Vihaan tota kysymystä, koska urheilu ei missään nimessä saa olla totista. Sen pitää olla kivaa ja sitä pitää tehä mielellään. Ja jos näin on, se ei oo totista. Totinen on ankee sana.
            Olishan se siistiä saada itelleki se kasin Kalevankisa-raja ja päästä maaotteluun ja vaikka EM-kisoihin. Mutta vielä tän ikäsenä ei tarvi. Ei tarvi stressata kisarajoista, ruokailuista, sun muusta sellasesta, vaan voi kisata millon vaan, missä lajissa vaan, ihan pelkästään siks että se on kivaa. Niiden isojen juttujen aika tulee kyllä vielä, kun vaan tykkäät siitä mitä teet, ja teet täysillä.
____________________________________________________________________

Tää postaus nyt vähän venähti, mutta loppuun haluun vielä mainostaa että ihan uudet, käyttämättömät Niken pikajuoksupiikkarit ois myynnissä! Malli on Zoom Rival S 7, kokoo 39. Tilasin netistä nää, ja ne oli mulle itelleni pienet. Ihan täysin käyttämättömät siis lähtis 70 eurolla, mukana myös uudet piikit! Ottakaa vaikka facebookissa tai instagramissa yhteyttä jos kiinnostaa :)