Naimaluvat Kuortaneelta

Moikka!

En tiiä tulevan vuoden riparille ilmottautumisista mitään, joko se ilmottautumisaika on mennyt umpeen? No, mikäli ei, niin toivon että saisin tällä postauksella omasta riparistani rohkastua muitakin lähtemään Kuortaneelle! Ja kaikki, ketkä ootte nyt ilmottautuneet tolle riparille, niin voin kertoo, teitte täysin oikeen valinnan. Jos tän postauksen jälkeen on jotain kysyttävää, niin vastaan mielelläni tossa alhaalla kommenttiboksissa tai vaikka insta directissä! 

                 Mä ite mietin aika kauan, että uskallanko lähteä Kuortaneelle riparille kotipaikkakunnan sijaan. Eniten siinä mietitytti se, etten tuntenut sieltä oikestaan ketään, ihan vain pari tyyppiä oli ennestään tuttuja. Nyt mä oon tositosi tyytyväinen, että päätin lähteä, koska sain ihan huimasti uusia kavereita ja se oli ehkä paras asia koko leirissä! Kävin siis koris-yu-leirin, 2.6-13.6. Porukka leirillä oli tosi mukavaa ja kaikkien kaa tuli hyvin toimeen, koska joka ikinen meistä oli urheilijoita - samanlainen ajatusmaailma ja harrastukset ainakin siis yhdistivät meitä. Elinikäsiä kavereita, muistoja ja loputon ikävä takasin.

                   Ennen riparille menemistä mietin myös jopa ennakkoluulosena, että kuinka paljon luvassa olisi Jeesus-saarnoja, rukouksia ja virsiä. Ei sitä ollut ollenkaan liikaa, oikestaan ehkä vähemmän kun mitä kuvittelin. Leirin tarkotushan on siis opettaa nuorille asioita paitsi omasta uskonnosta, myös yleisesti elämästä. Itelläni uskonto ei oo kovin iso osa elämää, enkä siihen oo oikestaan koskaan sen tarkemmin perehtynyt, mutta riparilla opin paljon, ja kaikki asiat osattiin opettaa mielenkiintosella ja erilaisella tavalla, joka jäi hyvin mieleen - ei siis todellakaan mitään koulunpenkillä istumista. Toi yllä oleva kuva oli yks opetustehtävä, jossa piti ottaa kuva muistaakseni siitä, kun jotain luonnosta saatua palautettiin takaisin luontoon. Me päätettiin uhrata Hermanni, siunausta sinulle rakas ystäväni.

En vieläkää muista kuvassa olevan äijän nimeä, mutta se oli joku tositosi hyvä keihäänheittäjä ulkomailta. Käytiin koko porukalla kattoos kun ne heitti Teemu Wirkkalan kaa tarkkuuskisaa keihäällä. 

                    Jokanen päivä kului suunnilleen samalla kaavalla: aamujumis joskus vähän ysin jälkeen, kympiltä päivän eka treeni, sitten medis, hierontaa ja sessio(=oppitunti), toinen treeni, raamis, iltaohjelma joskus kasin jälkeen, ja illan päätteeksi vielä hartaus. Hartauden jälkeen kaikki menivät heti paikalla kiltisti nukkumaan ja olivat jo puoliunessa, kun isoset tulivat laulamaan iltalaulun huoneisiin hetki ennen hiljasuutta yhentoista aikaan. Kukaan ei koskaan tietenkään poistunut huoneestaan enää hiljaisuuden jälkeen, ja olimme muutenkin ihana enkelilauma :----). Paitsi mainitsemisen arvonen on tietty ainakin tää yks yö, jollon Evita vanno olevansa jäämättä kiinni, ja kärähti kaks kertaa samana yönä huoneesta poistumisesta. Ja niille, jotka eivät sarkasmia ymmärrä, ihan vain tiedoksi; me ei todellakaan oltu mikään enkelilauma.

                    Yks tosi iso plussa leirissä oli se, että harjottelu onnistu tosi hyvin hyvien valmentajien kanssa paljonpaljon paremmissa olosuhteissa, kun mitä normileirillä ois ollut mahollista. Meidän leiristä suurin osa oli kestävyysjuoksijoita, ja koska kisakausi oli alussa, jouduttiin tekemään aika paljon oman ohjelman mukaan, eikä päästy kovin moneen treeniin esim. pikajuoksijoiden tai hyppääjien kanssa.

                 Meidän ripariposselle kerty iso kasa inside-juttuja, joista suurimman osan joutuisin kuiteskin sensuroimaan pitääkseni tän blogin siistinä, heh. Vaikka leiri oli aika täynnä kaikenlaista draamaa, olivat ne silti parhaat 11 päivää mun kesässä! Yks leiriläinen lähti yhtenä iltana ambulanssilla sairaalaan, välillä riideltiin ihan kunnolla, vesiputket hajos vissiin aika pahastikin, muutamat raget saatiin myös teologeilta ja sääntöjen rikkominen meni kuulemma yli rajan. Drama, drama, oh drama. Jokanen hetki oli silti niiiin arvokas, ja jos voisin, menisin millon vaan takasin noihin päiviin. Parempia ja rennompia teologeja en ois voinut toivoa, ja iso kiitos myös upeille isosille, sekä pirullisille yövalvojille Bemarin takapenkillä, tekin olitte ihania.

                      Tärkeimpiä asioita, mitä opin tolla leirillä, olivat luultavasti suklaafonduen ja yllätyskakun tekeminen, katkarapujen syöminen, änärin pelaaminen, ja takaoven avaaminen niille, ketkä öisin tulivat kämppään parvekkeen tolppia pitkin yläkerrasta. Myös se, että frisbeegolf oli hyvä peitesyy kauppaan karkaamiselle, oli oppimisen arvonen asia. Opin myös sen, että kesä on asennekysymys, kun väkisin yritettiin tarjeta shortseissa ehkä 17 asteen lämpösessä Suomen kesässä. No ei, opin ihan oikeesti tärkeitä asioita ja hirveesti uutta, mitä tuun varmasti tarvitseen elämässä. Oon pienesti kateellinen niille, joilla toi kokemus on vielä edessä, muistakaa ottaa siitä ihan kaikki irti! 

                    Leiri päätty hyvin sujuneeseen konffikseen, ja aikasista herätyksistä huolimatta kaikki pysyivät pystyssä alttarilla. Viinin pystyi melkein juomaan neutraalilla ilmeellä, eikä kukaan vissiin tukehtunut öylättiin. Kotimatkalla itketti, huikeet 11 päivää takana, ja koska kaikki asuivat ihan eri puolilla Suomea, ei uusia kavereitakaan tulisi kovin usein näkemään. 

 KIITOLLINEN, SIUNATTU & ONNELLINEN