Olipa kerran vuosi 2015

Moikka! Kiireitä on ollut enemmän kuin odotin, ja oonkin ollut uudestavuodesta asti menossa tien päällä suuntaan ja toiseen, joten nyt on ihanaa vihdoin päästä rentoutumaan kirjottamisen parissa.

            Huh, jälleen yks tapahtumatäyteinen vuosi takana! Mulle on tapahtunut tosi paljon kaikkea kuluneen vuoden aikana, enkä vuosi sitten olisi osannut arvata elämäni olevan nyt tälläistä. Minä mm. rikoin 20 vuotta vanhan piirinennätyksen, kävin kisareissulla Latviassa, harjotusleirillä Portugalissa, saavutin kaksi SM-mitalia, juoksin kotikentällä SM-viesteissä, rippileireilin yleisurheilijoiden ja korisjätkien kanssa Kuortaneella, sekä asetin kovia tavotteita ens vuotta varten. Niiden eteen tein myös kovasti töitä, ja työnteko jatkuu koko ajan kovempana siihen asti, että tavotteet on saavutettu. Oon kasvanut ja kehittynyt paitsi urheilijana, myös ihmisenä paljon, joten nyt viisaampana ja parempana versiona itestäni uuteen vuoteen. 5 kuukautta sitten elokuussa aloin seurustelemaan Juuson kanssa, ja ollaan molemmat motivoitu ja tsempattu toisiamme koko ajan. Uskon sen ainakin olevan yksi iso syy siihen, miks tää harjotuskausi on mennyt paremmin kun ykskään koskaan ennen. Tässä postauksessa muutamia kohokohtia lähinnä urheilun parista tältä vuodelta, sekä niistä asioista, jotka ovat positiivisesti tai negatiivisesti vaikuttaneet mun urheiluun.

             Tammi- ja helmikuussa juoksu ei kunnolla kulkenut ja olin tukkoinen, tuntu koko ajan että olin tulossa kipeäksi. Treenit sujuivat tavallista huonommin, eikä syytä vielä sen kummemmin selvitelty, sillä oletuksena oli sen olevan vain alkavaa flunssaa. Noina kuukausina uskaltauduin myös avantoon, mikä oli ennakkoluuloistani huolimatta huippua, ja palautumista ja aineenvaihduntaa edistävää touhua!
              Maaliskuussa aloimme tarkemmin selvittelemään huonoa kuntoani, ja sain synttärilahjaksi mykoplasmatestin tulokset. Onneksi loppujen lopuksi selvisi, että kaikki johtui alhaisesta hemoglobiinista ja huonosta syömisestä, joka oli paljon helpompi korjata kuin myko. Pian juoksu taas alkokin kulkemaan ja pääsin treenaamaan täysillä! Kuun lopussa mulle iski kuitenkin vielä flunssa, joka ehti juuri parantua ennen huhtikuun harjotusleiriä.
              Huhtikuussa aloin päästä kunnolla vauhtiin. Lähdimme äitini kanssa reissaamaan Portugaliin harjotusleirille viikoksi, voiiii haluan sinne takasin niin tosi paljon! Tehot ja määrät alkoivat olla vihdoinkin kohdillaan, eikä sairastelut enää hidastaneet menoa.

              Toukokuussa otin ekat startit jossain ihan tosi rennoissa kisoissa, ja kaiken ton kevään hässäkän jälkeen en jotenkin ollut valmis avaamaan kisakauttani kunnolla. Tuntu siltä, etten ollut tarpeeksi kunnossa, olisin tarvinnut vielä pari kuukautta treeniaikaa ennen kautta.
               Kesäkuussa yleisurheiluripari Kuortaneella vaikutti muhun ja mun asenteeseen aika huimasti, ja samanhenkisten uusien kavereiden kanssa oppi hirveesti uutta urheilusta, harjottelusta ja kaikesta muustakin elämästä. Kisoissa tulokset olivat samaa luokkaa kuin viime vuonna - 300m 42 sekuntia ja muutama sadasosa päälle, nelkku vähän alle 59 sekuntia ja kasi 2.20. Ei vaan kulkenut. Jämsän kestävyysjuoksukarnevaaleilta hopeinen mitali, samoin kuin pikajuoksukarnevaaleiltakin.

               Heinäkuussa ajat eivät vieläkään parantuneet, vaikka kunto olikin jo reippaasti kovempi. En vain saanut tarpeeksi tehoja kilparadoille, mutta ehkä laajemmin ajateltuna olikin tärkeintä, että itse tiesin pystyväni parempaan. Luotin itseeni, luotin siihen, että SM-kisoissa räjähtää.
               Elokuussa oli kauden huippukunto, joka ei silti niinkään huippu ollut. Okei, kunto oli hyvä, mutta todisteita siitä en saanut aikaseksi. Kaikilta matkoilta PB parani, mutta ei niin paljoa kuin olisi hyvässä kisassa ollut mahdollista. SM-kisoissa tunsin olevani kunnossa, kasilla tunsin vielä 200m ennen maalia, että voisin voittaa. Kuitenkin taktiikkajuoksu ja aavistuksen liian tyhmä pää, niin pussiin jääminen pilasi mahdollisuudet kirkkaimpaan mitaliin. Ja eihän sitä tiedä, olisiko sitä sieltä muutenkaan irronnut, mutta olisin halunnut edes päästä yrittämään täysillä. 300m SM-kisoissa kaatui siihen, ettei mulla ollut rohkeutta lähteä alusta asti vetämään kuntoani vastaavaa vauhtia, vaan jarruttelin itseäni ihan turhaan. Kuitenkin pronssi ja hopea suomenmestaruuskisoista, ei se huonokaan ole!

                Syyskuussa kävin kaksissa kisoissa - KLL:n SM-kisat ja SM-moniottelut. Koululiikuntaliiton kisat olivat aivan farssi, kroppa ja mieli olivat jo omasta mielestään ylimenokaudella. Noita kisoja ennen kokeilin moniottelua vajaan viikon lajiharjottelulla, ja se oli jotai niin huikeeta. Tuolta kisoista sain mukaani muutaman hyvän tuloksen ja erittäin hyvän mielen, sekä fiiliksen ja tiedon siitä, ettei urheilu oikeesti oo niin vakavaa. Urheilu on pirun kivaa.
                 Lokakuussa parin viikon ylimenokauden jälkeen treenit lähtivät hienosti käyntiin, ja into ja motivaatio olivat kovempia kuin koskaan ennen. Halusin niin kovasti tehdä töitä, treenata, valmistautua ens kesää varten. Tavotteet kirjattiin ylös, ja niiden numeroiden eteen oon valmis tekemään ihan mitä vaan. Loka-marraskuun vaihteessa oli eka alueellinen nuorten maajoukkueleiri, jossa pari treeniä cooper mukaanlukien epäonnistu huonon syömisen takia.
                 Marraskuussa määrät nousivat suhteellisen reippaasti ja pohjaa rakennettiin peruskuntoharjotuksilla, ja vaikka kylmässä ja märässä paskakelissä juokseminen ei niin nautintoa aina välttämättä ole, jotenkin silti motivaatio ja halu treenata vain kasvoi. Lähdin treeneihin aina mielelläni, odotin niitä koko päivän ja jokasessa harkassa kaikki irti. Marraskuun lopulla ja joulukuun alussa oli puolentoista viikon treenitauko flunssailun takia, ja lepo tekikin kropalle varmasti välillä ihan hyvää.
                  Joulukuussa ANMJ-leiristä oppineena, sekä alhaisesta hemoglobiinista (107) säikähtäneenä opettelin syömään. Kyllä, minä, Veera 15v opettelin syömään. Ton kuukauden aikana mun ruokavalioon uutena tulivat mukaan juusto, kinkku, aamupuuro, sekä muutenkin söin monipuolisemmin ja terveellisemmin. Maistoin jopa homejuustoa, siitä voitte oikeesti olla ylpeitä! Oon aina ollut niin nirso, että se on haitannut ja häirinnyt varsinkin leirityksissä ja koulussa. Punasta lihaa en oo koskaan syönyt, mutta nyt pikkuhiljaa sitäkin kohti. Hemoglobiini nousi takasin ylös ja treenit kulkivat entistä paremmin, ja motivaatio otti myös jälleen kerran ison harppauksen ylöspäin.

               

                   Vuosi 2015 ei ollut huippuvuosi. En pääsyt huipulle - en oman kuntoni huipulle, enkä Suomen huipulle, suomenmestariksi. Kaikkea en saanut jätettyä radalle yhdessäkään kisassa, mikä on jäänyt harmittamaan. Silti se kesä on nyt takana, hirveästi uutta oppineena ja kokemusrikkaampana pääsen ens kesänä yrittämään uudestaan. Yrittämään kovemmin kuin koskaan. Jokasesta sekunnista joka sain tona vuonna kokea oon järkyttävän kiitollinen. Kiitos valmentajalle, vanhemmille, kavereille ja kannustajille vuodesta 2015!