Vuoden 2017 parhaat palat

Ehkä tähänastisen elämäni raskain vuosi on urakoitu loppuun. Hyvät hetket on painettu mieleen ikuisiksi ajoiksi, epäonnistumisista päästy yli, ja vastoinkäymisistä otettu opiksi. On vihdoin aika kääntää katseet kohti parempaa vuotta 2018 - Hyvää uutta vuotta teille jokaiselle! <3

Vuoden 2017 paras fiilis:

Ruotsi-ottelun viestin takasuora, ehdoton ykkönen. Jäätävä flow päällä, kova huuto ja ylivoimainen johto ankkuriosuudella - ei sitä paljon muuta osaa kaivata!

Vuoden 2017 kovin väsy:

Kalevan kisat

"Joskus kaikki menee niin nappiin, että ei edes pysty epäonnistumaan. Kaikki täysin itsestä riippumattomatkin asiat osuvat kohdalleen ja mahdollistavat huippusuoritukseen, mieli ja kroppa ovat täydessä vireessä. Joskus vaan menee nappiin. Nyt ei. Edes piikkari ei sopinut jalkaan, eikä edes kotikentällä Kalevan kisojen finaalissa fiilis noussut kattoon.

Päällimmäisenä fiiliksenä finaalipäivän jälkeen on koko mun olemuksen, sielun ja ruumiin turruttava väsymys. Väsyttää niin paljon, että kyyneleet valuvat poskilla. Itkettää ihan kunnolla. En ole surullinen, enkä pettynytkään. Väsymystä on vaan otettu nyt ihan Pohjanmaan kautta."

Vuoden 2017 tärkein opetus:

Porin nelkku, joka oli viimeinen mahdollisuus nousta ranking-listalla Kalevan kisojen osallistujien joukkoon. Kamala fiilis: väsytti, jännitti, hermostutti. Ei huvittanut. Päätin jo olla lähtemättä kisaamaan ja jäädä eteisen lattialle makaamaan. Kuitenkin tulin, näin, voitin - ja opin, että aina kannattaa yrittää, ihan viimeiseen pisaraan asti. Tommy Tabermannin sanoin: "Epäröinnin kynnyksellä kysy, kuinka paljon rohkeutta uskallat tänään jättää käyttämättä."

Vuoden 2017 kivuliain kokemus:

Juoksin kesän aikana kaksi satasen kisaa: molemmat silloin, kun olisi käytännössä pitänyt levätä. Toinen näistä oli Ilmajoella, ja tämä kisa saakin kivuliaimman kokemuksen tittelin. Reisivaiva oli pahimmillaan, ja paheni kisassa entisestään. Teki mieli keskeyttää satasen kisa, joten todellakin sattui.

Vuoden 2017 suurin yllätys:

Ensinnäkin yllätyin itsekin jo lajivalinnastani SM-kisoissa, saati sitten neitsytjuoksulla saavutetusta 400m aitojen SM-pronssista.

Vuoden 2017 paras muisto:

Ruotsi-ottelun paluumatka on jäänyt mieleen parhaimpana muistona. Koko porukka tanssi yöhön asti laivan discossa, ja oli ihan tajuttoman hauskaa. Maaotteluvoittoja juhlittiin kunnolla, ja väsystä huolimatta tuskin kukaan nukkui silmän räpäystäkään koko yönä. Ei kuulosta fiksulta, mutta kauden viimeisen kisan jälkeen mitä se nyt muka haittaa?!

Vuoden 2017 valo tunnelin päässä:

SM-viesteissä juoksemani 300m oli ensimmäinen kisa, jonka pystyin juoksemaan lähes kokonaan ilman kipua reidessä. Juoksin odotettua paremmin, ja tuo kisa antoi paljon uskoa siihen, että loppukaudesta päästäisiin vielä lujaa. Kisaviikonloppu oli muutenkin huisin hauska ja todella lämmin, yksi kesän ainoista helleviikonlopuista!

Vuoden 2017 suurin kehityskohde:

Tarviiko tätä edes sanoa ääneen? Ruokavalio. Ei anemiaa tähän kroppaan enää koskaan, kiitos.

Vuoden 2017 paras päätös:

Yksittäistä päätöstä en osaa valita, sillä pidän yhtä tärkeinä jokaista päätöstä, joka johti joko treenin keventämiseen tai koventamiseen tuntemusten mukaan. Tärkeintä oli, että osasin kuunnella omaa kroppaa ja harjoitella sen mukaisesti, etenkin vaikeina aikoina. Pitää uskaltaa sanoa ääneen, jos ei jaksa.

Vuoden 2017 kamalin treeni:

Portugalissa tehty pitkä mäkitreeni rytminvaihdoksilla, yäk. Olisin ehkä positiivisemmilla fiiliksillä tuosta treenistä, jos olisin ollut terve sen tehdessäni, enkä olisi joutunut jättää viimeistä vetoa tekemättä hyperventilaatiokohtauksen takia. Kuulostaa aavistuksen liian brutaalilta, mutta hitto se oli kamalaa.

Vuoden 2017 paras leiri:

Edellisestä huolimatta ykköseksi nousee ehdottomasti Portugalin kaksiviikkoinen treenileiri. Mikäs sen parempaa, kun pääsee lämpöseen tekemään itsemurhavauhtisia vetoja?

Vuoden 2017 herätys:

Verikokeiden jälkeen heräsin todellisuuteen, tipuin maanpinnalle ja ymmärsin, että nyt on pakko tehdä jotakin. Siitä alkoi lepo, rautakuuri ja loppupeleissä koko kauden onnistumisen ratkaiseva muutos.

Vuoden 2017 katumus:

Kaduttaa, etten juossut kertaakaan kasia. Ei se olisi oikeastaan sopinut kilpailu- ja treeniohjelmaani mitenkään, mutta olisi sille voinut edes yrittää tehdä tilaa. Vain yksi kasi, ja olisin tyytyväinen.