I'll be home for Christmas

Moikka!

"Sofia ja Lartsu, perhepalaveri keittiössä! Nyt!" keräsin kämppikseni samaan huoneeseen kuuntelemaan isoja uutisia, jotka tulisivat vaikuttamaan suuresti kaikkien meidän elämään. "Ootsä raskaana?!" oli heidän ensimmäinen epäilyksensä, mutta en todellakaan ole. Olen lähdössä kotiin.

Pitkään mietitty, pohdittu ja joka suunnasta tarkasteltu asia on nyt todellista ja virallista: mä muutan takasin kotiin, vaihdan Nurmon lukioon kotipaikkakunnalleni. Se tarkoittaa, että lukiopäiväni Kuortaneella ovat ihan pian lopussa - joulun jälkeen en enää ole tämän koulun opiskelija. Miksi ihmeessä? Tooooodella moni asia on vaikuttanut päätökseeni, eikä oikeastaan ole vain yhtä suurinta syytä lähdölleni. Kuitenkin kaikista syistä tärkeimpänä pidän sitä, että henkilökohtainen valmentajani ja rakas vanha harjoitusryhmäni ovat Seinäjoella, samoin kuin perheeni, ja itselleni nuo asiat muodostavat parhaan mahdollisen ja eniten motivoivan harjoitusympäristön. On myös todella raskasta asua omillaan, koska koko ajan pitäisi olla tekemässä jotain. Joka minuutti sun täytyisi joko tiskata, käydä kaupassa tai tehdä ruokaa, olla treeneissä tai tehdä läksyjä. Täällä lukiossa koulu ja urheilu sopivat hyvin yhteen, ja treeniajat on hienosti järjestettyjä, mutta itselleni on hankalaa sovittaa muuta elämää aikatauluun. En vaan jaksa tehdä kaikkea. Uskon myöskin sen, ettei mun enää tarvitse yksin huolehtia aivan kaikista asioista, vaikuttavan positiivisesti mun jaksamiseen ja sitä kautta tottakai myös harjoitteluuni.

Teen yleensä kaiken aivan täysillä, ja pyrin usein ehkä liiaksikin täydelliseen lopputulokseen. Siksi on todella raskasta, kun jokanen asia vaikuttaa toiseen, ja jaksamisen ja ajanpuutteen takia aivan liian moni juttu on vain pakko tehdä puoliteholla. Tarkoitan tässä lähinnä läksyjä ja koulunkäyntiä, mihin olisin voinut panostaa niin paljon enemmän. Ei koulukaan suinkaan huonosti ole mennyt, mutta välillä tuntuu hieman alisuorittamiselta. Koko kurssin ajan sutaistut (jos sitäkään oli saanut aikaan) matikanläksyt oli kaikki pakko opetella yhden viikonlopun aikana ennen koetta, minkä takia luinkin kahden päivän aikana matikkaa yhteensä 17 tuntia. Ihana kokemus.

Ei ole kyse siitä, ettenkö pärjäisi. Mulla on ollut täällä tosi kivaa, oon saanut paljon kavereita ja tutustunut uusiin ihmisiin, sekä päässyt harjoittelemaan huikeissa harjotusolosuhteissa. Opiskelu on sujunut hyvin, eikä keskiarvo ole edes kauheasti laskenut yläasteesta. Arki on sujunut, eikä mitään ongelmia asumisen ja kotiaskareiden suhteen ole ollut. Tulen varmasti myös osittain kaipaamaan tätä valtaa ja vapautta, kun lähes kaikki on omissa käsissä. Kuka nuori ei kaipaisi? Tämä on ollut ihana, opettavainen kokemus, jonka aikana musta on kasvanut tosi paljon itsevarmempi ja noh, aikuisempi. Tiedän, että pärjään hyvin omillani, eikä tässä mitään kamalaa ole. En kuitenkaan vielä halua stressata itseäni näillä asioilla, sillä sitä ehdin kyllä tulevaisuudessa tekemään. Haluan nauttia elämän helppoudesta vielä, kun mulla näin nuorena on siihen mahdollisuus.

Kuortaneen urheilulukio ja opiskelijaelämä oli pitkään suuri unelmani. Mua kaduttaisi aivan tajuttomasti, jos en olisi ikinä tullut tänne. Sen lisäksi, etten olisi ikinä saanut tietää millaista tämä aivan oikeasti on, olisin missannut paljon hienoja asioita, ihmisiä ja muistoja. Tämä oli pitkään sitä elämää, mistä haaveilin ja mitä halusin elää, mutta en enää. Muutan takaisin kotiin perheeni luo, hankin kolmannen kanin ja alan säästää rahaa matkusteluun. Panostan kouluun vanhojen tuttujen kavereideni kanssa samalla luokalla, ja pääsen harjoittelemaan omaan harjotusporukkaani. Pääsen pois pikkukylästä keskeltä peltoja, joka kyllä tuntuu koko ajan vain kutistuvan entisestään. Se on tämänhetkinen unelmani, ja se on aivan oikeasti toteutumassa. Oon aina ajatellut, että en anna ihmissuhteiden olla unelmieni esteenä. Kun sitten tajusin, että ihmissuhteet olivat oikeastaan ainoa syy, miksi yritin edelleen roikkua Kuortaneella, tein päätökseni lähteä.

Olen yllättynyt siitä, miten moni on kysynyt jääkö poikaystäväni Juuso kuitenkin Kuortaneelle. Tottakai jää, sillä hänelle tämä on todella hyvä paikka harjoitella ja käydä koulua, mikä vie häntä isoja harppauksia eteenpäin kohti huippua. Olemme muuttonikin jälkeen edelleen onnellisesti yhdessä ja näemme pari kertaa viikossa, joten no worries. Toki jokapäiväistä aikaa ja arkisia asioita Juuson kanssa tulee kova ikävä, samoin kuin kaikkia täältä saamiani ja täällä olevia kavereitani. Onneksi kotoa ei tänne oo kovin pitkä matka, niin pääsen usein käymään visiitillä.

Nämä kuluneet neljä kuukautta ovat muuttaneet mua mielettömän paljon. Kuten jo aiemmin sanoin, olen kasvanut aikuisemmaksi. Itsenäisemmäksi, omatoimisemmaksi ja vastuullisemmaksi. Oon oppinut aikatauluttamaan päiväni paremmin, tekemään ja kokeilemaan uusia ruokia, sekä tietenkin opiskelemaan lukiossa. Oon oppinut paljon uutta harjottelusta ja urheilijan elämästä, ja saanut tästä paikasta hyvät eväät tulevaisuuteen. Mua ei yhtään epäilytä lähteä, vaikka kaikkea tätä tuleekin varmasti ikävä. Lähden siis todella kiitollisena, tyytyväisenä ja onnellisena, parempana versiona itsestäni kohti toisia haaveitani.