RASITUSMURTUMA?!

Moikka!
Oon ollut viimeaikoina tosi stressaantunut monista eri syistä, ja useampanakin iltana on vähäsen itkettänyt. Yks näistä syistä on ollut säären kipu, jonka takia jouduin "jäähylle" SM-hallien jälkeen. Puoleentoista viikkoon en oo siis juossut askeltakaan, mutta korvaavaa oon onneksi päässyt hyvin tekemään.

Äiti räpsäs kuvan vajaa tunti ennen SM-hallijuoksua, joka sai mut vihdoin tajuamaan, että säärelle olisi pakko tehdä jotakin. Ei nimittäin todellakaan onnistunut.

               Hirveästi ollaan mietitty, tutkittu ja selvitelty, että mikä mun jalkaa oikein vaivaa. Ehkä olisi jo aikasemmin pitänyt ymmärtää levätä ja selvittää kunnolla mikä on, eikä päästää tätä näinkään pahaan kuntoon. Tavalliselta penikkavaivalta se ei ole vaikuttanut, koska kipu kohdistuu niin tositosi pienelle alueelle säären alaosaan. Pahin ja oikeastaan jopa ainoa kipukohta on säären sisäpuolella vain sormenpään kokoinen piste, josta kipu on tuntunut säteilevän reilun viiden sentin pituiselle alueelle sen ympärille.
              Lähdettiin sitten toissapäivänä ajelemaan Turkuun erään hyvän ortopedin luo, joka viimeksi siellä käydessäni osasi vartissa kertoa, mikä mun polvea vaivaa, kun kukaan aiemmista lääkäreistä ei ollut osannut sanoa oikein mitään. Semi kova äijä. Luotto oli siis korkealla, ja sinne asti lähdettiin selvittämään alkuperäistä syytä tähän vaivaan ja varmistamaan, ettei kyseessä olisi rasitusmurtuma. Noh, muutaman kysymyksen, koputuksen ja väännähdyksen jälkeen ortopedi totesi, että vahviten epäilee juurikin sitä pahinta - rasitusmurtumaa. Ton lauseen kuultuani oli vaikea estää kyyneleitä valumasta. Rasitusmurtuma. Kuukausien lepo. Toinen mahdollinen vaihtoehto oli tavallinen penikkavaiva, mutta näin pienen kipualueen takia se oli epätodennäköisempää. Saan kiittää tuuria ja sairaala Neoa siitä, että pääsin melkein heti magneettikuviin vain kymmenen minuutin varoitusajalla. Ortopedi lupasi katsoa kuvat ja soittaa seuraavan päivän aikana tuloksista.
               Kotimatkalla itketti. Suututti. Vitutti. Masensi. Edes viime hetken shoppailut Teneriffaa varten eivät oikein pelastaneet. Mua ei huvittanut edes enää lähteä koko saarelle - mitä mä siellä tekisin, jos en voisi juosta? Ilman juoksua olisin vain huonotuulinen tinttailija ja pilaisin kaikkien muidenkin matkan. Vesijuoksu hotellin allasparatiisin ympäri ei oikein houkuttanut. Uskoin, etten ihan oikeasti kestäisi, jos sieltä se murtuma löytyisi. Niinku ihan oikeesti.
               Mitä mun kesän kisoille kävisi? Pitäisikö kaikki kisat skipata ja keskittyä vain harjotteluun, jos nyt en moneen kuukauteen saisi juosta askeltakaan? Ehkä just se epätietoisuus ja pelko pahimmasta ahdistivat eniten. Todellakin ahdisti.

 Fiilikset oli autossa vähän samat kuin Jämsän karnevaalien jälkeen: mikään ei koskaan vaan onnistu.

               En halunnut, osannut, enkä pystynyt uskomaan, että mulla olisi murtuma. Mulla ei vaan voinut olla. Luun koputtelu kevyesti ei satu, tärähdys ei satu. Mustelmaakaan ei ole, turvotusta oli jossain vaiheessa ja sitäkin vain todella vähän. Lääkäri piti sitä kuitenkin niin selvänä vaihtoehtona, ettei tainnut kunnolla edes tutkia koko asiaa. Kerroin yhden varpaani olevan pidempi kuin isovarvas, mikä kääntää jalkaa ulkokiertoon. Nilkat olivat olleet pahasti lukossa. Samalla polvi kääntyy sisäänpäin, ja sisäreisi on myös tosi jumissa. Selkä on vinossa samalla tavalla kuin junnuna, kun mulla epäiltiin skolioosia, ja todellakin toispuoleinen - niin liikkuvuuden kuin lihasvoimankin puolesta. Eikö tossa olisi ihan tarpeeksi aineksia johonkin, melkein mihin tahansa muuhun vaivaan kuin murtumaan? Eikö kyseessä voisi olla vaikka tavallinen penikkavaiva ja siitä muodostunut kiinnike tai paha tulehdus?
               Vaikka lääkäri, johon siis todellakin luotan, sanoi toista, olin itse kuitenkin koko ajan lähes varma siitä, ettei murtumaa ollut. Tiesittekö muuten, ettei tavallisella penikkavaivalla ja säären rasitusmurtumalla ole lääketieteellisesti todistetusti mitään yhteyttä toisiinsa? Eikä penikkavaivaan ole keksitty mitään "täysin toimivaa" tai yhtä tiettyä parasta hoitokeinoa? Mulle nää oli uusia tietoja. Kuitenkin, takasin aiheeseen. Kotimatkalla vakuutellessani niin itseäni kuin äitiänikin lupasin, että jos mä oon oikeassa (rasitusmurtumaa ei ole yms.) ja ortopedi väärässä, musta tulee urheilulääkäri. Muistakaa tää lause sitten, kun varaatte aikaa mun vastaanotolle tai kirjotatte muistopuhetta mun hautajaisissa, sillä lääkis kutsuu!
                 Ei murtumaa. Äiti soitti mulle kouluun tiistaina ennen liikuntatuntia, ja hypin ja kiljuin pukkarikäytävässä onnesta. Ei murtumaa. Kuvissa oli selkeästi näkynyt paha tulehdus noin 6-7 sentin alueella, mutta ei merkkiä murtumasta. Korvaavaa olisi kuitenkin hyvä jatkaa niin kauan, että sääri saataisiin rauhoittumaan. Jatkossa hoitokeinoina kylmää, hierontaa ja lihasten vahvistusta, fyssaria sekä LPG-hoitoa. Ens viikolla jo juostaan lujaa!
                 Olin niin happy, että juoksin tuona päivänä koulusta kotiin tennarit jalassa ja paksu toppatakki päällä. Eikä edes oikeastaan sattunut, saatto toki johtua siitä endorfiinin määrästä mun kehossa haha. Kuuma tuli, mutta oli worth it. Juoksu on ihan pirun siistiä.

Vaikka ite en kisaamaan ookaan päässyt, olin hengessä mukana Kuortaneen ottelu SM-kisoissa, ja Juuson kultamitali tuntu lähes yhtä hyvältä kuin oma onnistuminen!

Teneriffa kutsuu mun synttäripäivänä perjantaina, sieltä kuulumisia heti kun vain lomatunnelmistani ehdin! Me lähdetään mun suomenmestarin kanssa treenaamaan ja ruskettumaan Atlantin rannalle, heippa!