Greetings from Tenerife

Moikka!

Istun tässä matkustamisesta väsyneenä tietokonetuolissa puoli kymmeneltä illalla, koko viikon mua ikävöinyt koira sylissäni (ja ei, ei mikään pikkukoira - mun kädet ei yllä sen takia kunnolla näppäimistölle) ja yritän päästä alkuun tämän postauksen kirjoittamisessa samalla, kun stressaan kaikkia tekemättä jääneitä kouluasioita. Myöskin harmittaa, että liian moni näistä kuvista on otettu puhelimella, ja sen kyllä huomaa. En tiedä, mitä tästä tulee, mutta voin luvata, että yritys on kova!

               Ihan alkuun mulla on pientä ilmotusasiaa! Kaipailisin nimittäin paria tai muutamaa urheilijaa avuksi yhden postauksen tekemiseen. Oon suunnitellut tekeväni huumorilla maustetun postauksen aiheesta Pikajuoksu vai kestäyysjuoksu?, eli kaipaan mukaan jotain henkeen-ja-vereen-sprintteriä, sekä true nylkkyä! Jos sä oot huumorintajunen yli 13-vuotias tyyppi, joka haluais olla mukana tässä jutussa, niin Instagramissa tai sähköpostilla veeramaariaperala@gmail.com saa ottaa yhteyttä :) Teräviä mielipiteitä arvostetaan, ja mun kanssa pitää luonnollisesti sarkasmiakin ymmärtää, haha. Nyt en pyydä tätä pelkästään jo tutuilta ja kavereilta, vaan olisi tosi mukava tutustua samalla uusiin ihmisiin. Sukupuolella tai tasolla ei ole mitään väliä, eikä myöskään asuinpaikalla, koska uskon saavamme somessakin hommat hoitoon. Toki ois mukava myös istua vaikka kahvilassa juttelemassa aiheesta, mutta mahdollisuuksien mukaan mennään! 

             Ah, kokonainen viikko takana täynnä hyviä treenejä, huikeita maisemia, korkeita celsiuksia ja romanttisia iltoja, unohtamatta tietenkään monia matkalle jääneitä euroja ja niiden sijasta mukaan tarttuneita ostoksia! Paras viikko ikinä. Harvalle mun someja seuranneelle on jäänyt epäselväksi, että vietin kuluneen viikon Teneriffalla yhdessä mun perheen kanssa. Mun poikaystävä Juuso lähti perheensä kanssa myös yhtäaikaa samaan kaupunkiin (Playa de las Americas) , joten ton viikon aikana oikestaan mikään ei ois voinut olla enää paremmin. Tuolla sain helposti yhdistettyä harjotukset lomailuun, ja kaks kertaa päivässä pääsin hyvälle stadionille vetämään täysillä. Treenit sujuivat erittäintosihyvin, ja huomasin lämpösen ilman vaikuttavan positiivisesti mun penikkaongelmaan. Juoksu on kuitenkin alotettu vielä rauhallisesti, eikä juostuja kilometrejä kertynyt koko viikon aikana varmaan edes kahtakymmentä! Mutta oi, se vähä mitä pääsin juoksemaan, niin kyllä muuten kulki.

            Kenttä oli muuten tosi huikea ja aina lämmin, mutta itse mondo oli tosi kova. En siinä uskaltanut enempää juosta kuin mitä oli ihan pakko, ja pysyttelin melkeimpä koko kentän kiertävällä tekonurmialueella. Mondo, tekonurmirata, pitkät portaat ja verkkaa varten hyvä hiekkatie - enempää en ois voinut odottaa. Tykkäsin siis tosi paljon, ja kun sivusta joutui katsomaan muiden urheilijoiden pääsevän ison porukan ja hyvien kirittäjien kanssa vetämään kovia treenejä, alkoi itseäkin haluttamaan vetää Kovaa. Kovaa, isolla koolla. Täysillä. Maltillisesti silti piti osata alottaa, ja loppuviikon ekat 'kovat' juoksutreenit olisi pitänyt vetää vielä aika himmaillen. Viimenen kaksatanen lähti kuitenkin reiluun 26 sekuntiin, eikä muissakaan vedoissa meinanneet vauhdit pysyä kurissa, vaikka oikeasti yritin (okei, ehkä en tossa viimesessä edes yrittänyt himmailla - päinvastoin). Yritin tositosi kovasti, mutta silti aina sen pari sekkaa pääsi vauhti karkaamaan liian lujaksi. Hyvä vai huono juttu, sitä en osaa sanoa.

              Tollaset hyvin sujuneet treenit aina kannustaa jaksamaan, ja muistuttaa siitä, miks mä juoksen. Entä mikä voiskaan olla parempaa kuin koko viikko putkeen tollasia treenejä, pelkkää nautintoa (=hikeä, väsyä, happoa ja hengästymistä) päivästä toiseen? Sitä haluaa koko ajan lisää, joka treenin jälkeen innostuu ja rakastuu uudelleen juoksemiseen. Joka kerta vähän enemmän kuin edelliskerralla.

                Kaupunki, Playa de las Americas, oli lomapaikka mun makuun! Lyhyellä etäisyydellä oli stadion, keskusta ja kauppoja (Adidas, Stradivarius, Bershka, Pull and Bear, Levis..), ravintoloita ja ranta. Maisemat olivat kauniit ja vuoristoiset, ja lämpötila about 26° ja enemmän (kentällä 28°, huh), ja vaikka kuumalta kuulostaa, niin harjottelu sujui silti hienosti, eikä lämpö ollenkaan haitannut. Hotelli Parque la paz oli myös ihan kiva, iso huone ja kaksi parveketta, coolit allasalueet ja allinclusive-tarjoilu - bueno! Ruoka saarella ei taaskaan ollut kovin hyvää, ja ihmiset vähän tylyjä, mutta eipä sekään paljon menoa haitannut. Yöllä oli usein vaikea nukkua, koska jokailtainen jyske ympärillä olevista baareista jatkui myöhään yöhön ja todellakin kuului meidän huoneeseen. Läskiruokaa tuli itellä kyllä vedettyä vähän liikaakin, mutta eiköhän me kaikki, jopa urheilijat, joskus ansaita vähän herkuttelujakin. Nyt Suomessa sitten taas ryhdistäydytään!

                    Mulla oli perjantaina 18. päivä synttärit, joiden kunniaksi Juuso vei mut syömään lauantaina yhteen sikahienoon ravintolaan. Se paikka oli täydellinen kaikkine hienoine valoineen, ja tykkäsin varsinkin meidän tilaamista alkoholittomista drinkeistä, joita todellakin tulee ikävä. Koko ilta oli kaikenkaikkiaan ihana, enkä edes osaa kuvailla sitä teille. Kaikki vaan oli kuin jostain leffasta, ja olin niin onnellinen että kyyneleissä oli pidättelemistä. Sain lahjaksi Adidaksen mustan laukun, jota oli kuolannut Addukaupassa (<3333!!). Syömisen jälkeen käveltiin ja istuttiin keskustassa, eikä se ilta unohdu varmasti ikinä. Lisää tollasia mukavia iltoja oli pitkin viikkoa, ja yhdessä pikkuveljiemmekin kanssa tehtiin kaikenlaista hauskaa. Käytiin sellasessa Fish spa -jutussa, jossa kalat syö jalkoja, uitiin meressä, syötiin jätskiä ja mäkkisafkaa ja pyörittiin kaupungissa. Meillä oli tosi kivaa.

                Rahaa mulla kului kyllä aika paljon, koska mukaan lähti yhdet Nike Roshe Runit, yhdet Adidaksen ZX Fluxit, bombertakki, farkut, Levi's shortsit, kaksi Adidaksen hupparia, sekä muutamia pienempiä vaateostoksia. Useampi satanen katosi, mutta yhtään ei kaduta x) Olin nimittäin "ostolakossa" neljäkymmentä päivää ennen matkaa, enkä ostanut paria pikku poikkeusta lukuunottamatta mitään kenkiä tai vaatteita. 

                Materialismionnellisuuden lisäksi mä sain koko viikon nauttia ihan oikeasta onnellisuudesta. Sain viettää ihanaa aikaa perheen kanssa, juosta ja harjoitella, nähdä poikaystävää joka päivä, ja kerätä ison kasan ikuisia hyviä muistoja. Mulla oli mun elämäni paras viikko, ehdottomasti, ja tätä en ikinä unohda. 

                Ottakaa loppuun vielä pari kuvaa Jungle Parkin linnuista, ja muistakaa heittää messagee jos haluatte olla mukana postauksessa, josta aiemmin kerroin! Gracias y buenas noches, mä meen omaan sänkyyn nukkumaan! <3

RASITUSMURTUMA?!

Moikka!
Oon ollut viimeaikoina tosi stressaantunut monista eri syistä, ja useampanakin iltana on vähäsen itkettänyt. Yks näistä syistä on ollut säären kipu, jonka takia jouduin "jäähylle" SM-hallien jälkeen. Puoleentoista viikkoon en oo siis juossut askeltakaan, mutta korvaavaa oon onneksi päässyt hyvin tekemään.

Äiti räpsäs kuvan vajaa tunti ennen SM-hallijuoksua, joka sai mut vihdoin tajuamaan, että säärelle olisi pakko tehdä jotakin. Ei nimittäin todellakaan onnistunut.

               Hirveästi ollaan mietitty, tutkittu ja selvitelty, että mikä mun jalkaa oikein vaivaa. Ehkä olisi jo aikasemmin pitänyt ymmärtää levätä ja selvittää kunnolla mikä on, eikä päästää tätä näinkään pahaan kuntoon. Tavalliselta penikkavaivalta se ei ole vaikuttanut, koska kipu kohdistuu niin tositosi pienelle alueelle säären alaosaan. Pahin ja oikeastaan jopa ainoa kipukohta on säären sisäpuolella vain sormenpään kokoinen piste, josta kipu on tuntunut säteilevän reilun viiden sentin pituiselle alueelle sen ympärille.
              Lähdettiin sitten toissapäivänä ajelemaan Turkuun erään hyvän ortopedin luo, joka viimeksi siellä käydessäni osasi vartissa kertoa, mikä mun polvea vaivaa, kun kukaan aiemmista lääkäreistä ei ollut osannut sanoa oikein mitään. Semi kova äijä. Luotto oli siis korkealla, ja sinne asti lähdettiin selvittämään alkuperäistä syytä tähän vaivaan ja varmistamaan, ettei kyseessä olisi rasitusmurtuma. Noh, muutaman kysymyksen, koputuksen ja väännähdyksen jälkeen ortopedi totesi, että vahviten epäilee juurikin sitä pahinta - rasitusmurtumaa. Ton lauseen kuultuani oli vaikea estää kyyneleitä valumasta. Rasitusmurtuma. Kuukausien lepo. Toinen mahdollinen vaihtoehto oli tavallinen penikkavaiva, mutta näin pienen kipualueen takia se oli epätodennäköisempää. Saan kiittää tuuria ja sairaala Neoa siitä, että pääsin melkein heti magneettikuviin vain kymmenen minuutin varoitusajalla. Ortopedi lupasi katsoa kuvat ja soittaa seuraavan päivän aikana tuloksista.
               Kotimatkalla itketti. Suututti. Vitutti. Masensi. Edes viime hetken shoppailut Teneriffaa varten eivät oikein pelastaneet. Mua ei huvittanut edes enää lähteä koko saarelle - mitä mä siellä tekisin, jos en voisi juosta? Ilman juoksua olisin vain huonotuulinen tinttailija ja pilaisin kaikkien muidenkin matkan. Vesijuoksu hotellin allasparatiisin ympäri ei oikein houkuttanut. Uskoin, etten ihan oikeasti kestäisi, jos sieltä se murtuma löytyisi. Niinku ihan oikeesti.
               Mitä mun kesän kisoille kävisi? Pitäisikö kaikki kisat skipata ja keskittyä vain harjotteluun, jos nyt en moneen kuukauteen saisi juosta askeltakaan? Ehkä just se epätietoisuus ja pelko pahimmasta ahdistivat eniten. Todellakin ahdisti.

 Fiilikset oli autossa vähän samat kuin Jämsän karnevaalien jälkeen: mikään ei koskaan vaan onnistu.

               En halunnut, osannut, enkä pystynyt uskomaan, että mulla olisi murtuma. Mulla ei vaan voinut olla. Luun koputtelu kevyesti ei satu, tärähdys ei satu. Mustelmaakaan ei ole, turvotusta oli jossain vaiheessa ja sitäkin vain todella vähän. Lääkäri piti sitä kuitenkin niin selvänä vaihtoehtona, ettei tainnut kunnolla edes tutkia koko asiaa. Kerroin yhden varpaani olevan pidempi kuin isovarvas, mikä kääntää jalkaa ulkokiertoon. Nilkat olivat olleet pahasti lukossa. Samalla polvi kääntyy sisäänpäin, ja sisäreisi on myös tosi jumissa. Selkä on vinossa samalla tavalla kuin junnuna, kun mulla epäiltiin skolioosia, ja todellakin toispuoleinen - niin liikkuvuuden kuin lihasvoimankin puolesta. Eikö tossa olisi ihan tarpeeksi aineksia johonkin, melkein mihin tahansa muuhun vaivaan kuin murtumaan? Eikö kyseessä voisi olla vaikka tavallinen penikkavaiva ja siitä muodostunut kiinnike tai paha tulehdus?
               Vaikka lääkäri, johon siis todellakin luotan, sanoi toista, olin itse kuitenkin koko ajan lähes varma siitä, ettei murtumaa ollut. Tiesittekö muuten, ettei tavallisella penikkavaivalla ja säären rasitusmurtumalla ole lääketieteellisesti todistetusti mitään yhteyttä toisiinsa? Eikä penikkavaivaan ole keksitty mitään "täysin toimivaa" tai yhtä tiettyä parasta hoitokeinoa? Mulle nää oli uusia tietoja. Kuitenkin, takasin aiheeseen. Kotimatkalla vakuutellessani niin itseäni kuin äitiänikin lupasin, että jos mä oon oikeassa (rasitusmurtumaa ei ole yms.) ja ortopedi väärässä, musta tulee urheilulääkäri. Muistakaa tää lause sitten, kun varaatte aikaa mun vastaanotolle tai kirjotatte muistopuhetta mun hautajaisissa, sillä lääkis kutsuu!
                 Ei murtumaa. Äiti soitti mulle kouluun tiistaina ennen liikuntatuntia, ja hypin ja kiljuin pukkarikäytävässä onnesta. Ei murtumaa. Kuvissa oli selkeästi näkynyt paha tulehdus noin 6-7 sentin alueella, mutta ei merkkiä murtumasta. Korvaavaa olisi kuitenkin hyvä jatkaa niin kauan, että sääri saataisiin rauhoittumaan. Jatkossa hoitokeinoina kylmää, hierontaa ja lihasten vahvistusta, fyssaria sekä LPG-hoitoa. Ens viikolla jo juostaan lujaa!
                 Olin niin happy, että juoksin tuona päivänä koulusta kotiin tennarit jalassa ja paksu toppatakki päällä. Eikä edes oikeastaan sattunut, saatto toki johtua siitä endorfiinin määrästä mun kehossa haha. Kuuma tuli, mutta oli worth it. Juoksu on ihan pirun siistiä.

Vaikka ite en kisaamaan ookaan päässyt, olin hengessä mukana Kuortaneen ottelu SM-kisoissa, ja Juuson kultamitali tuntu lähes yhtä hyvältä kuin oma onnistuminen!

Teneriffa kutsuu mun synttäripäivänä perjantaina, sieltä kuulumisia heti kun vain lomatunnelmistani ehdin! Me lähdetään mun suomenmestarin kanssa treenaamaan ja ruskettumaan Atlantin rannalle, heippa!