SM-kisat

Lajivalintani 19-vuotiaiden SM-kilpailuihin aiheutti jonkin verran hämmennystä ihmisten keskuudessa. Olihan se vähän random, myönnettäköön. Oikeastaan joka ikinen, jolla oli mahdollisuus vaikuttaa lajivalintoihini yritti jarrutella; eikö yksi kierros riittäisi? Multa kysyttiin monta kertaa, miksi juoksen kasin ja tonnivitosen, enkä neljääsataa ollenkaan. En osannut oikein vastata. Miksi en juoksisi?

Perjantai, 1500m

Fiilikset ennen tonnivitosta olivat ristiriitaiset. En ollut vielä koskaan juossut sitä "kunnolla", kerran jäniksenä ja kerran ilman kiritystä niin, että ymmärsin juosta kovaa vasta viimeiset kaksisataa metriä. Toisaalta siis jännitti aivan tajuttoman paljon, sillä en tiennyt yhtään, mitä odottaa. Toisaalta taas ei jännittänyt ollenkaan, sillä en voinut odottaa mitään. 

Varauduin juoksemaan kovaa alusta asti, sillä se oli tilastojen perusteella todennäköisin taktiikka. Valmentajani laittoi minut valmistavassa treenissä juoksemaan "kisavauhtisia" kolmesatasia viiteenkymmeneenkolmeen sekuntiin (olin kauhuissani). Helpotuin, kun jo ensimmäisen sadan metrin jälkeen huomasin, että vauhti ei ollut lähelläkään sitä, mihin olin varautunut. Ensimmäinen kolmesataa metriä juostiin minuuttiin. Pienestä todennäköisyydestä huolimatta kisasta oli kehkeytymässä kyttälyjuoksu. Mulla on loppujen lopuksi todella vähän kokemusta taktiikkajuoksuista, ja tiiviissä porukassa juokseminen vaati multa jatkuvaa tarkkailua ja keskittymistä. 

Jäin porukan neljänneksi tai viidenneksi ja pyrin koko matkan pysymään hyvin hollilla iskuetäisyyden päässä, mutta poissa kärjen kahinoista. Vauhti pysyi ekan kierroksen ajan tosi hitaana, mutta lähti pikku hiljaa kiihtymään viidensadan metrin jälkeen. 700 metriä ennen maalia kärki nykäisi lisää tahtia ja liimasin katseeni vetäjän selkään kiinni, mutta en lähtenyt nykäisyyn mukaan. Tasaisesti kiihdyttäen saavutin kärjen etusuoran alussa, kun matkaa maaliin oli 500 metriä. Muistan siinä huomanneeni vauhdin kasvaneen jo kohtuullisen kovaksi. Analysoin kropan tuntemuksia ja tulin siihen tulokseen, että pahalta ei vielä tunnu. Tsemppasin itseni kovaan vauhtiin palauttamalla mieleeni kuudensadan kilpailuni alkukesältä. "Ei tarvi mennä ihan niin kovaa, mutta kyllä sä senkin kestäisit." Yeah, right...

Tarkoitukseni oli säästää kiri vasta viimeiseen kaarteeseen, mutta menohalut kasvoivat askel askeleelta. Juuri ennen viimeisen kierroksen alkua muistutin itseäni: "Et sä niitä pitkällä kirillä voita." Sitten lähdin pitkään kiriin. Maltoin kuitenkin hiukan jarrutella ja pysytellä kakkosena takasuoran puoliväliin asti. Tein viimeisen ohituksen juuri ennen kaarteen alkua ja suljin mielestäni kaiken pois. Suomenmestaruus. Ota se. 

Tyhjä etusuora aukeni eteeni. Mitä tapahtuu? En kuullut askelia takanani. Maali lähestyi, ketään ei näkynyt. Oikeasti, mitä tapahtuu? Herran jumala, minä voitan. 

Lauantai, 800m

Olisin halunnut juosta kovempaa. Olisin halunnut lähteä juoksemaan ajasta. Uhkarohkeasti, täysillä. Se oli alkuperäinen suunnitelmani; vetää kasi niin kovaa kuin ikinä pääsisin. Edellispäivän tonnivitosen ja edellisviikon Kalevan kisa -urakan jäljiltä kroppa tuntui kuitenkin väsyneeltä, eikä verkassa herkkyydestä ollut tietoakaan. Tonnivitosen verkkajaloilla ennätysjuoksu olisi ollut hyvinkin mahdollinen, mutta tämä päivä ei ollut niin hyvä. Päätin siis unohtaa ennätyshaaveet ja juosta vain ja ainoastaan mestaruudesta. 

Tämä juoksu mua ei jännittänyt. Oli tosi varma olo, vaikka jaloissa tuntuikin vielä edellisen juoksun rippeet. Olin kasannut itselleni melkoisen määrän paineita, mutta tällä kertaa niistä oli enemmän hyötyä kuin haittaa. Suunnitelmani oli sama kuin edeltävänä päivänä: juttu ratkaistaisiin vasta viimeisen kakkosen aikana. 

Ensimmäinen kakkonen mentiin hyvää vauhtia, ja väliaika oli aika tasan kolmekymmentä sekuntia. Kulku jaloissa oli verkan huonoista fiiliksistä huolimatta hyvä, ja mestaruuden nälkä sen kuin kasvoi. Mieli oli ihan tyhjä matkan aikana. Etusuoralla tahti kuitenkin hidastui, ja puolimatkan aika oli 1.04,5 noin suurin piirtein. Vauhti oli siis hidastunut kahdensadan metrin aikana yli neljä sekuntia, mutta se sopi suunnitelmaani erittäin hyvin. Ajalla ei tässä kisassa ollut mitään merkitystä, tässä juostiin sijoituksista. Takasuoralla tahti hidastui vielä entisestään, ja siirryin tarkkailupaikalta kärkeen. Lisäsin tehoja melko tasaisesti, mutta vähän reilu 200m ennen maalia kiri aukesi kunnolla. 

Mä tein sen. Voitin tavoittelemani tuplamestaruuden. Kun vuosi sitten valmennuspalaverissa kirjattiin ylös tämän kauden tavoitteet, ei mestaruuksista uskallettu edes haaveilla. En olisi tuolloin uskonut edes, jos joku olisi kertonut minulle ylipäätään juoksevani nyt kasia ja tonnivitosta - saati sitten sitä, että voitin molempien matkojen Suomen mestaruuden. Tämä vuosi on ollut raskasta muutosten aikaa, mutta rohkeus ja kova työ palkittiin jälleen uuden tavoitteen täyttymisellä.