SM-kisat 2014
Sunnuntaina istuin autossa ja lähestulkoon itkin. Onnesta. Pidin käsissäni kahta SM-mitalia, toinen kulta ja toinen hopea. Mielessäni pyörivät kysymykset miten, miksi, minäkö ja ihanko oikeasti? Suomenmestari. Pyörittelin sanaa suussani ja mielessäni, ja silmäni kostuivat taas. Pari päivää sitten tämä kaikki oli vaan toteuttamatonta unelmaa, joka oli niin suuri ja mahdottoman tuntuinen etten uskaltanut sitä ees ääneen sanoa. Olin ihan äärettömän onnellinen, raskas ja kova työ palkittiin paremmin kuin uskasin kuvitella. Se fiilis, tunsin oikeesti sen onnen ihan varpaista päälakeen asti. Mun teki mieli vaan juosta, hyppiä, kiljua, huutaa ja nauraa. Mä vihdoin tein sen! Olen suomenmestari!
Lauantai, 23.8
Aamulla sain nukkua pitkään, heräsin vasta kymmenen aikoihin. Äiti oli käynyt jo aamupalalla ja iso osa porukasta palloili kentälle. Ulkona satoi kaatamalla, joten päätin jättää aamulenkin väliin. 800m olisi vasta 16:40, joten meillä oli reilusti aikaa käydä taas Myllyssä. Syötyäni kaikessa rauhassa subin ja shopattuani topin ja nahkatakin, valuttiin kentälle. Fiilis oli edelleen ihan katossa, oli niin mahtavaa päästä juoksemaan! Jalat kaipasivat vähän herättelyä, joten poukkoilin sinne tänne hypellen ja hissutellen. Mua jännitti ja pelotti. Ei, en mä sitä juoksua meinaa vaan sitä mihin erään mä pääsen. Jokaseen erään mahtui kahdeksan juoksijaa ja olin tilastoissa kymmenentenä - ei vaikuttanut hyvältä mun kannaltani. Valmistauduin henkisesti juoksemaan B-erässä, ja kun vihdoin aloin tottua ajatukseen, tuli mun valmentaja ilmottamaan: "Veera, A-erä!!". Juuri se lause, minkä kaikista eniten olin halunnut kuulla. Tähän väliin vähän tilastotietoa; mun ennätys 2.19 oli juostu viime kaudella, tänä vuonna kauden paras virallinen aika 2.25, viestissä 2.22. Olin Suomen tilastoissa kahdentenatoista, ja kärkipaikkaa piti Reetta ajalla 2.17. Kyllä, mun kauden parhaani oli melkein kymmenen sekuntia kärjestä. Tositosi moni oli juossut tänä kesänä alle 2.20. Loppukaudesta aloin olla koko ajan vaan varmempi itestäni ja alkukauden kompastelut oli unohdettu jo. Tiesin, että jos vain pääsisin hyvään kisaan juoksemaan niin aika voisi parantua huimasti.
Ennen juoksua ei jännittänyt vieläkään. Kuulin monen sanovan: "Mua ei oo ikinä jännittänyt näin paljoa", ite taas jännitin PM-viestejä paljon enemmän kuin SM-kisoja. Se oli tositosi outoa, ja olin varma että oon seonnut, haha. Lähtöviivalla jännitysaalto pyyhki mun koko kropan yli samalla, kun pillin vihellys sai mut tajuamaan vihdoin kunnolla. Se tuntui niin todelliselta, mä oikeesti seison kasin lähtöviivalla SM-kisoissa NYT. Kaks minuuttia niin se olisi ohi. PAM! "Here we go, luultavasti kovempaa kuin koskaan", ajattelin.
Pääsin ihan aluksi hyvälle paikalle juoksemaan, taisin olla toisena tai kolmantena. Joukolle ei kuitenkaan tuntunut löytyvän vetäjää, ja moni kompasteli. Munkin piikkareille astuttiin pari kertaa, ja etusuoralle saavuttaessa olin tippunut aika kauas kärjestä. Jouduin lähteä ulkokautta kiertämään, ja sain kärjen kiinni vasta viimeisen kierroksen kellon soidessa. En yksinkertasesti mahtunut muualle kuin vetämään, joten lähdin johtamaan juoksua 400m ennen maalia. Se oli täysin vastoin mun alkuperästä suunnitelmaa, tarkotus oli peesata niin kauan kuin mahollista. Päästin kolme juoksijaa mun ohi takasuoralla ja jaloissa alkoi painaa. Otin peesin kärkiporukasta, ja kuiskasin itelleni puolikuolleena: "Kuinka kovaa sä oikeen haluat sitä mitalia", ja lähdin kiristämään. 200m loppukiri oli aavistuksen liian pitkä ja happoarmeija iski mun jalkoihin Reetan painaessa ohi 40m ennen maalia. Eroa kertyi vain 0,9 sekuntia. Maalissa olin tositositosi onnellinen - tilastokympistä SM-hopealle! Juoksu ei missään vaiheessa tuntunut pahalle, en ehtinyt ajatella tuntemuksia. Se oli nyt mentävä, tuntu hyvältä tai ei. Ja niin menin, hopeaa tuli ajalla 2.18,84! Reetalle kultaa ja Nellylle pronssia, superisti onnea tytöt!
Juoksun jälkeen muuten tunnustin valmentajalle syyllisen oloisena: "Mikko, mä en tehy aamulenkkiä..."
Kuvat: Ari Pölkky
Sunnuntai, 24.8
Vähäisillä yöunilla ja eilisestä juoksusta edelleen onnellisena valmistauduin 300m alkueriin. Startti oli jo kymmeneltä, yleensä mulla ei tuu aamutreeneistäkään mitään ennen kahtatoista, joten oli outoa juosta jo niin aikasin. Tämä matka jännitti vielä vähän vähemmän kuin eilinen, jos se nyt edes on mahdollista. Totesinkin Emmille callingissa, että ei tämä tunnu kisalta ollenkaan, mikä mussa on vikana? Tai noh, itseasiassa pelkäsin ratarikkoa, koska juoksen tosi usein ihan viivan vieressä. Juoksu tuntui superkevyeltä ja hyvältä alkuverkassa, ja hyvillä mielin kumarruin telineisiin. Taisin olla tilastoissa neljäntenä, en toki oo varma. PAM! Lähtö meni ihan ok, en muista siitä juuri mitään. Satasen jälkeen mietin, että lähdinköhän liian hiljaa. Voimia oli vielä, joten pyrin kiristämään ja jaksoin vauhtia yllättävänkin pitkälle. Viimeiset 20m olivat suoraansanottuna yhtä helvettiä, takareisiin iski sellaset hapot ettei ikinä. Maaliin kuitenkin selvittiin, ajalla 41,37 ja ykkösenä finaaliin! Uskomatonta, ja ennätyskin parantui puoli sekuntia. Juoksu ei tuntunut olevan mitenkään erityisen vauhdikas ennen kuin näin ajan, maaliin tullessani toivoin että olisin alittanut edes 43 sekuntia.
Finaaliin oli suunnilleen viis tuntia, enkä voinut istua koko aikana ruokailua enempää. Takareidet olivat niin jumissa, että istuminen olisi vain pahentanut tilannetta. Hieroa ei voinut, mutta valmentaja ravisteli ja yritti rentouttaa lihaksia. Lämmittelyssä tuntui tosi väsyneeltä, jalat olivat löysät ja painavat jatkuvan seisoskelun jälkeen. Koordinaatioitakin tein vähemmän kuin ennen ja pidemmät hengityksenavausvedot jätin kokonaan tekemättä. Makasin vain nurmikolla ja mietin juoksua. Nyt jännitti jo, olin asettanut itelleni kovia odotuksia alkuerien perusteella. Toivoin vain, että pystyisin samaan kuin alkuerissä, vaikka jalat olivatkin kuolleet. Ja kyllä minä pystyinkin! Tiukka kisa, mutta SM-kultaa tuli ja alkuerien aikakin parani huimasti! 40,96. Unbelievable. Se oli kuin unta, onneksi en oo vieläkään herännyt. For real, suomenmestari.
Löysin juoksun youtubesta, voitte käydä kurkkaamassa!
Kisoissa tapahtui myös paljon muuta mukavaa, musta tuntuu et oon onnellisin tyttö ikinä. Respectit lukijoille, tää teksti vähän veny... Muttajoo, huomenna lähtö Vantaalle Vattenfall-finaalireissulle. Ei mulla oo siellä kun sukkulaviesti, meidän sarjassa ei ollut mulle oikein sopivia lajeja. Sieltä tulee ensviikolla uutta postausta :)!
Veera
